perjantai 20. helmikuuta 2009

Aion loukkaantua

Aion nyt tehdä sen mihin yhteiskunta minua kehottaa, sen mistä monikultturismi palkitsee avokätisesti. Aion loukkaantua.

Yhteiskunnassamme on vallassa rasistinen uhrihierarkia, jonka ylimmälle arvoasteelle pääsevät ne, jotka ovat monikultturistien mielestä suurimpia uhreja. Suurimpia uhreja ovat 'toisenlaiset' ihmiset. 'Toisenlaisuuden' vastakohdan samanlaisuuden on määritelty ja päätetty tarkoittavan länsimaisuutta ja Suomessa erityisesti suomalaisuutta, joten niiden edustajilla ei ole mitään mahdollisuutta saavuttaa samaa uhri- ja siten ihmisarvoa kuin muilla etnisyyksillä. Vähän miestä ylemmäksi pääsee olemalla nainen tai homoseksuaali, mutta länsimainen nainenkin on auttamatta uhrihierarkian hännillä.

Jo nyt minua alkaa hieman risoa...

Jotain me länsimaiset voimme kuitenkin tehdä ihmisarvomme palauttamiseksi, edes hieman. Uhrihierarkiassa voi kivuta ylöspäin olemalla uhri. Loukkaantuminen on tapa osoittaa olevansa uhri.

Monikultturistinen yhteiskunta on äärimmäisen herkkä havaitsemaan loukkaantumiset ja vastaamaan niihin säälillä, tuella ja sallimalla kaikenlaista. Loukkaantumalla osoitetaan, että on vahingoituttu, jotta uhristatus kohoaisi, ja yhteiskunta voisi tämän palkita. Jos yhteiskunta ei jatkuvasti palkitsisi loukkaantumisia, jos loukkaantuminen ei toisi suoranaisia etuja, loukkaantuminen vähenisi. Ammattimainen loukkaantuminen lakkaisi. Yhteiskunta on järjestelmällisesti kouluttanut toiseuden herkkänahkaiseksi.

Edes äärimuslimit eivät jaksaisi niin raivokkaasti loukkaantua pilakuvista tai muista mitättömyyksistä, jos heitä ei oltaisi suoranaisesti koulutettu hankkimaan tukea ja myötätuntoa, hyväksyntää ja sallimista juuri sillä tavalla.

Tunnen pahaa mieltä, minuun sattuu tämä kaksinaamaisuus...

Suomalaisia ja muita länsimaalaisia on herjattu, alistettu, vähätelty, vahingoitettu ja syrjitty niin pahoin, että minkä hyvänsä ei-länsimaisen, itsetietoisen kulttuurin edustaja olisi vastaavasta kohtelusta loukkaantunut. Siis syvästi loukkaantunut ja aivan kouluttamattakin, täysin luonnostaan. Minä tiedän tämän, koska tunnen ihmisiä eri kulttuureista. En ole sellainen kapeakatseinen demoni millaiseksi monikultturismi minut leimaa siksi, että etninen alkuperäni on väärä ja vieläpä osa identiteettiäni. Länsimaalaisten jatkuva loukkaaminen on mahdollista vain siksi, että länsimaalaiset eivät loukkaannu riittävästi.

Vain loukkaantumalla voimme osoittaa loukkaantumiselle herkistyneelle yhteiskunnallemme, että meitä ei saa kohdella enää epäinhimillisesti.

Alkuperäiskansaani on väheksytty törkeän rasistisesti vuosisadat. Tämä jatkuu edelleen, näin 2000-luvulla, ja jälleen kerran rasistit pitävät muita ihmisinä jalompina, rikkaampina, avarakatseisempina ja värikkäämpinä - siis parempina.

Alan todellakin saada tarpeekseni siitä, miten tässä maassa poljetaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja alkuperäiskansaa, alan saada tarpeekseni siitä, miten media ja päättäjät valehtelevat silmät ja korvat täyteen saadakseen ihmiset hyväksymään päälleen rasistiset leimat ja syrjinnän.

Milloin tähän rasismiin saadaan loppu? Milloin alkuperäiskansa saa vihdoin oikeuden turvata omat etniset piirteensä ja päättää omista asioistaan ikimuistoisilla asuinseuduillaan? Miten kauan meidän täytyy vielä sietää rasismia?

Entä milloin demokratian polkeminen, ihmisoikeuksien nujertaminen ja sananvapauden tukahduttaminen loppuvat? Milloin toisinajattelijoiden törkeä aliarviointi, herjaus ja leimaaminen loppuvat? Milloin loppuvat näytössyytteet, näytösoikeudenkäynnit ja näytöstuomiot toisinajattelijoita, valtapolitiikan kritiikoita vastaan? Kuinka pitkälle 2000-luvun pitää kulkea, ennen kuin te diktatuurin rakentajat omaksutte edes alkeelliset käsitykset ihmisoikeuksista ja demokratiasta? Kuinka monta syytöntä, vain sananvapauteensa syyllistynyttä, te vielä haluatte roviolle, herjattavaksi ja rangaistavaksi, ennen kuin olette saaneet tarpeeksi väärin ajattelevien verta? Kuinka monta elämää aiotte särkeä vain siksi, että joku on kritisoinut teitä?

Tuleeko mikään raja vastaan näissä vainoissa? Mikä on lopullinen ratkaisunne meidän miljoonien länsimaalaisten osalta, jotka emme ole samaa mieltä, joille ihmisoikeudet ja demokratia merkitsevät muutakin kuin mustetta paperilla?

Monikultturistit, ettekö te käsitä, että minuun sattuu! Minäkin olen ihminen, vaikka olen läpeensä rasismin täyttämässä maailmankuvassanne väärän värinen, väärää etnisyyttä, väärää mieltä. Myös minä olen tunteellinen olento, vaikka en edustakaan sellaista 'toiseutta' tai oikeaa mielipidetta, jonka te fasistit asetatte minun yläpuolelleni. Minäkin olen herkkä ja tunteva olento, ja minäkin vahingoitun, jos minua kohdellaan väärin.

Minunkin alkuperäiskansani on arvokas etnisyys, joka ansaitsee samat oikeudet, joiden täytyisi kuulua jokaiselle alkuperäiskansalle. Minunkin kansani ansaitsee tulla tunnustetuksi alkuperäiskansana ikimuistoisella kotiseudullaan! Minunkin etnisyyteni on korvaamaton osa maailman kulttuurien kirjoa, myös minun etnisyyteni tarvitaan elävänä ja hyvinvoivana, jotta tämä hieno monimuotoisuus voisi säilyä! Ettekö te käsitä tätä? Oletteko te niin vihanne sokaisemia? Eikö teitä mikään herätä teidän omaan äärimmäiseen kaksinaamaisuuteenne, omaan rasismiinne, jota perustelette eräänlaisella suvaitsevaisuuden irvikuvalla?

Myös minun kansani on heikko vähemmistö. Se on aina ollut sitä. Se ei koskaan ole ollut muuta kuin pieni Euroopan alkuperäisvähemmistö, syrjittynä ja unohdettuna syrjäisellä seudulla. Se on mitätön ja ehtyvä pisara meressä maailman mahtikansoihin ja suuriin kulttuureihin verrattuna. Ja sitä vastaan te olette käyneet.

Minulle tulee aina pala kurkkuun, kun ajattelen niitä vääryyksiä, joita olette tehneet ja suunnittelette lisää minua ja etnisyyttäni vastaan. Itken joskus itseni uneen, koska minua pelottaa rasisminne.

En halua enää joutua seksuaalisesti ahdistelluksi tai syrjityksi etnisyyteni vuoksi, en halua enää kuulla yhtään loukkausta tai herjaa. En halua enää kuulla vihamielistä rasistista kielenkäyttöä alkuperästäni, huonoista "sisäsiittoisista" geeneistäni, kulttuurini köyhyydestä, siitä että olen metsäläinen tai juntti, siitä että olen länsimainen nainen eli huora. En halua enää joutua syrjityksi niiden leimojen perusteella, joita olette minuun lyöneet alkuperäni vuoksi! En kestä enää tätä rasismin kyllästämää ennakkoluuloisuuttanne, en kestä enää fasistista toimintaanne! Te loukkaatte minua sydänjuuriani myöten!

Te revitte minut palasiksi ja sotkette maan rakoon, asetatte päälle pylvään ja sen päähän toiseuden irvokkaan naamarin, jota kumarratte, jonka takana ylikansallinen yhtenäiskulttuuri ja juureton globalismi saa koota joukkonsa harmaaksi massaksi hukuttaakseen alleen maailman kulttuurien kirjon.

Te olette satuttaneet minua henkisesti ja fyysisesti. Elämäni on ollut rankkaa, koska olen joutunut jopa seksuaalisesti ahdistelluksi teidän näennäissuvaitsevaista egoanne pönkittävän monikultturisminne vuoksi. En halua, että satutatte enää muita. En halua, että kukaan enää joutuu kärsimään monikultturismistanne ja sen karmeista seurauksista ihmisoikeusvainoineen, joukkoraiskauksineen, naisten sortamisineen, etnisine mellakoineen, ehkä lopulta sisällissotineen. En hyväksy enää yhtään rikosta teiltä, en yhtään toimenpidettä tai politiikkaa, jolla vaarannatte minun tai jälkipolvieni turvallisuuden ja olemassaolon.

Minun mittani alkaa olla täysi.

Jumalauta, te sortajat, te valehtelijat, propagandistit, pikku diktaattorit, natsien kätyrit! Te jotka kilpailette palvomienne islamofasistien kanssa siitä, kumpi ehtii enemmän nöyryyttää alkuperäiskansoja ja vahingoittaa vähemmistöjä, kumpi ehtii enemmän polkea ihmisoikeuksia ja romuttaa demokratiaa, kumpi keksii mielipuolisempia tapoja nöyryyttää vääränlaista ihmistä, te tulette maksamaan tästä kalliin hinnan! Te tulette maksamaan jokaisesta rikoksestanne ihmisyyttä, demokratiaa, vähemmistöjä ja alkuperäiskansoja vastaan.

Sortajat! Voisin mainita nimenne, tiedän ne paremmin kuin te itse, voisin tehdä teistä luettelon tulevan totuuskomission, laillisen oikeuden käyttöön; laillisen, perustuslain mukaisen oikeuden, jollaisesta teillä, lainrikkojilla, oikeuden häpäisijöillä ei ole mitään käsitystä. Mutta se olisi aivan turhaa. Nimenne ovat palaneet tulikirjaimin ihmisten mieliin, syöpyneet karvaan hapon lailla kansan syvään tajuntaan. Kansa ei ole katkeraa happoanne halunnut, väkisin te olette oksentaneet sen heidän päällensä. Nimenne on uurrettu peruskallioon niin syvälle, ettei mikään mielipidevainonne, mikään yrityksenne kullata jälkeenpäin hirvittäviä rikoksianne, mikään jääkausi voi niitä hioa tai pehmentää.

Nimenne ovat jo nyt karvaita kirouksia, ja tulevaisuudessa ne ovat pahempia kirosanoja kuin Adolf Hitlerin nimi, sillä te olette jo nyt levittäneet natsismia ympäri Eurooppaa häntäkin tehokkaammin, palvomanne toiseuden varjolla! Se voi olla miten värisevää ja sykkivää tahansa, mutta se on silti natsismia, juutalaisia vihaavaa, holokaustin kieltävää, fasistisesta diktatuurista haaveilevaa natsismia, vaikka te ylimielisessä sokeudessanne sitä kieltäydytte näkemästä palvomassanne pyhässä toteemipaalussa, jonka te olette lyöneet raiskaamanne ihmisyyden haudalle. Teidän ansiostanne miljoonat islamistit ja heidän tukijansa kaikkialla Euroopassa nostavat kätensä Hitler-tervehdykseen ja vannovat tuhoavansa milloin minkäkin vähemmistön, yhteiskunnan tai ihmisoikeuden.

Te olette rikollisia, saastaa, kieroutuneita elitistejä, verenimijöitä, jotka elävät muiden selkänahasta ja heittävät lopulta orjansa suohon. Ja sellaisina teitä tullaan kohtelemaan, kun maailma on vapaa.

52 kommenttia:

  1. Katsopa teksti The Pedigree Underdog. Termi ei ole suomennettavissa, mutta oletettavasti osaat englantia sen verran, että ymmärrät, mistä on kyse. Jotkut meistä loukkaantuivat jo 2007.

    VastaaPoista
  2. Wow. Liekö kukaan osannut pukea ajatuksiani ja tunteitani paremmin sanoiksi.

    VastaaPoista
  3. Aivan loistava kirjotus. Iso peukku tälle:)

    VastaaPoista
  4. Veit jalat suustani. loistava juttu.

    VastaaPoista
  5. Oletko harkinnut lähteväsi puhumaan medialle? Olisi nimittäin erinomainen veto saada meidän naisten, eritoten fiksujen ja tasa-arvoisesti ajattelevien ääni kuuluville julkisuuteen!

    Harkitse asiaa, harkitsehan?

    VastaaPoista
  6. Loistavaa,olisipa kaltaisiasi feministejä paljon enemmän.

    VastaaPoista
  7. Mustakin on hienoa että feministi(t)kin voivat ajatella myös näin.

    VastaaPoista
  8. Aidon ja kestävän demokratian, ihmis- ja tasa-arvon hätähuuto.

    Kerrankin!

    VastaaPoista
  9. Sinun kirjoituksesi ansaitsevat laajempaa julkisuutta. Kuinka aiot sitä saada? Homma foorum on ainoa, missä Sinua myös on voinut
    lukea. Se ei kyllä ihan riitä mielestäni. Odotan innolla jatkoa.

    VastaaPoista
  10. Puputti kävi vähän kierroksilla, mutta sana pysyi lapasessa ;)

    VastaaPoista
  11. Mahtava kirjoitus. Olen löytänyt blogisi jo aiemmin homman kautta. Näille kirjoituksille pitäisi saada vielä lisää näkyvyyttä. Haluaisin mielelläni esim. Tommy Tabermanin lukevan tämän tekstin. Ehkäpä hänkin ymmärtäisi tämän tekstin luettuaan toiseutta ihannoivan ja suvaitsevaisuutta korostavan sanomansa typeryyden.

    VastaaPoista
  12. Hienoa että saamelaiset tulevat vihdoin alkuperäiskansana näin voimallisella vuodatuksella esiin. En tosin jaksanut lukea aivan loppuun asti.

    VastaaPoista
  13. Eivätkä pelkään saamelaiset, vaan myös suomalaiset.

    VastaaPoista
  14. Ohhoh. Takkiraudan linkin kautta tulin tämän lukaisseeksi, ja myönnettävä on, että sävy on _pikkusen toinen_ kuin kaikilla muilla koskaan tapaamillani feministeiksi itseään tituleeraavilla ihmisillä.

    Olen positiivisesti yllättynyt.

    Mitä tohon uhrijuttuun tulee, olen minä kysyttäessä somalitaustainen muslimi ja nainen.

    VastaaPoista
  15. Olen sanaton omasta raivosta jonka puet sanoiksi ja lievität tuskaani. Mies valkoinen hetero

    VastaaPoista
  16. Erinomaisesti jäsennetyt ja perustellut kannanottosi ansaitsevat laajempaa julkisuutta kuin tämä blogi. Suomalainen yhteiskunta tarvitsee kipeästi kaltaisiasi vaikuttajia.

    VastaaPoista
  17. Oikein erinomaista tekstiä! En olisi uskonut feministiltä tällaista näkeväni.

    (t. VHM)

    VastaaPoista
  18. Sinun pitäisi ehdottomasti saada kirjoituksiasi julkaistavaksi eri medioihin.

    Täältä kaikki tuki.

    VastaaPoista
  19. Sinun kannattaisi yrittää haastaa näitä median suosikkifeministejä. Tällä hetkellä vaikuttaa nimittäin siltä, että feministit ovat kiinnostuneempia siitä, onko baarissa tasa-arvoinen sisustus, kuin varsinaisista ongelmista.

    VastaaPoista
  20. Kirjoitat sydämeenkäyvästi, oi Feministipupu !

    VastaaPoista
  21. Olen vaikuttunut.

    Mutta ruma sana on sanottava niin kuin se on.

    VastaaPoista
  22. Kiitos upeasta tekstistäsi! Ruma sana kuulostaa rumalta, mutta se on sanottava ja suoraan! - Minäkin tulin tänne Takkiraudan kautta, ja merkitsen sinut nyt suosikkilistaani.

    VastaaPoista
  23. Kiitos! Panin kirjoituksesi talteen, koska haluan lukea sen vielä uudestaan monesti.

    VastaaPoista
  24. Jestas nyt sentään. Palava nuoruus...onko tämmöistä oikeasti?

    VastaaPoista
  25. Hyvä kirjoitus. Suoraan sydämestä.

    acc

    VastaaPoista
  26. "Yhteiskunnassamme on vallalla rasistinen uhrihierarkia, jonka ylimmälle arvoasteelle pääsevät ne, jotka ovat monikultturistien mielestä suurimpia uhreja. Suurimpia uhreja ovat 'toisenlaiset' ihmiset."

    Juu, kyllä. Kannattaa kuitenkin huomata, feministi kun olet, että Suomessa on vallalla myös sukupuolirasistinen uhrihierarkia, jossa naisia pidetään erityisesti uhreina, mutta miehiä kielletään asettumasta uhrin asemaan. Feminismillä on Suomessa uhrimonopoli, jonka varjolla se kykenee vaatimaan hyvinvointivaltion resurssit vain naisten auttamiseksi.

    VastaaPoista
  27. Ohhoh, aivan loistava kirjoitus!

    VastaaPoista
  28. Olen samaa mieltä siitä, että alkuperäiskansamme saamelaisten ikiaikaiset asuinalueet tulisi palauttaa heille. Suomalaiset kansanvaeltajat voinevat palata sinne, mistä tulivatkin.

    VastaaPoista
  29. Kirjoitus lämmitti mieltäni suomalaisena - jos nationalismi on näin ahtaalla, niin asiat ovat oikeastaan aika hyvin.

    VastaaPoista
  30. Anonyymi, hehän ovat koko ajan palaamassakin - eli linjan Kokemäenjoki-Päijänne-Vuoksi eteläpuolelle. Saamelaiset saavat heiltä jäävät ikiaikaiset asuinalueet. Toiveesi toteutuu.

    VastaaPoista
  31. Onko tämä suu vaahdossa esitetty pamfletti kuluneista skene-kliseistä ("vihereliitti, salaliitto, mamut raiskaa meidän naiset" ad nauseam) teistä oikeasti nerokas, taidokas ja raikas keskustelunavaus?

    Voi kyynel.

    Eipä silti, odotan sitä päivää, kun pupu pääsee median eteen esittämään hyvin argumentoidun mielipiteensä. Luo koko liikkeelle uskottavuutta, aivan varmasti!

    VastaaPoista
  32. Sinulla on näkemystä ja sanallista ilmaisutaitoa, jossa tunne ja järki saavat kumpikin osansa. Ystävällisenä neuvona kuitenkin se, että jos haluat sanoillesi laajempaa vastaanottoa, kannattaa sinun välttää kaikkein kärjekkäimpiä tulisteluita ja myös hieman tiivistää ajoittain liiaksi polveilevaa ja toistavaa tekstiä. Jopa tapauksessa vaikuttava puheenvuoro oleellisesta asiasta.

    VastaaPoista
  33. Hyvä saamelaiset, hyvä me! Liian kauan on annettu suomalaisten loisia ja lorvailla maillamme!

    VastaaPoista
  34. Liity perussuomalaisiin! Tervetuloa!
    Arvokaasti etnisesti suomalaisina omassa maassa ja kaikkialla. Säilyttäkäämme Euroopan kansojen kirjon rikkaus.
    Olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa, että yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi kaltaisiasi rehellisiä ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa mikä ei ole oikein (uskaltuvat loukkaantua) ja lisäksi käyttää sanan säilää taitavasti! Et selvästikään ole feministi siinä merkityksessä, mitä se Suomessa yleensä tarkoittaa. Feministit eivät näet kannata tasa-arvoa.

    VastaaPoista
  35. Takkiraudan kautta ja suosikkilistaan.

    Tällaisten naisten puolesta on mies valmis taistelemaan ja kuolemaan.

    VastaaPoista
  36. Todella vaikuttavaa tekstiä, hyvä! Ja natsikortti palautettiin sinne, mistä se alunperin tulikin, ovelaa.

    VastaaPoista
  37. Anonyymi, milloin te saamelaiset aiotte palauttaa ryöstämänne maan jotuneille?

    VastaaPoista
  38. Olet hyvä kirjoittamaan. Kommentoisin tällaista ajatusta.

    Elämme juurettomuuden aikaa, mutta en usko, että löydämme juuriamme lokeroitumalla keinotekoisesti kansalliseen tms. identiteettiin. Teknologian kehitys on vain nyt johtanut siihen, että maailma on pienentynyt todella pieneksi. Kyse on tieteestä ja sen luomasta juurettomuudesta. Toisaalta myös kaupallisuus homogenisoi ihmisiä kaikkialla. Näitä vastaan ei voi taistella identiteettitoiveilla, jotka kuuluvat historiaan. Itse kehottaisin etsimään jotain muuta, sillä me olemme menettäneet historian. Tiede on vienyt meiltä kaikki perinteemme ja jos jotain on vielä jäljellä sekin on vaarassa kadota. Sekularismi tekee varmasti lopulta selvää viimeisistäkin. On suunnattava eteenpäin - tulevaisuuteen ja pohdittava tulevaisuuden identiteettiä. Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
  39. Olen ymmällä päähän lyöty! Täällä puhutaan saamelaisista! Niin on totuttu nykyjargongiin, että Pupun satiiria ja ironiaa eivät kaikki edes ole huomanneet. Pupuhan kääntää vallitsevan asetelman ylös alaisin, ja sinkoaa rasismi- ja natsikortin vastavirtaan takaisin. Varmuuden vuoksi hän heti alussa määrittelee, että "me" tarkoittaakin tässä suomalaisia ja muita länsimaisia kansoja. Va olenko väärässä?

    VastaaPoista
  40. Hienoa tekstiä! Näköjään feminismi ei olekaan täysin institutionalisoitunutta haavoittuneiden ihmisten sukupuolirasismia ja loukatun tunne-elämän lääkitsemistä. Olen iloinen kokonaisvaltaisesta näkemyksestäsi!

    VastaaPoista
  41. Virkistävää saada sähköhoitoa aivoille; katsoa ensin kirjoittajan kuva ja lukea sitten teksti ja katsoa sitten kuvaa uudelleen.

    Riitasointu kertoo jotain jostain, mutten oikein tiedä mitä ja mistä.

    Virkistävää.

    VastaaPoista
  42. Koskettavaa tekstiä.

    Swan kirjoitti: "Oletko harkinnut lähteväsi puhumaan medialle? Olisi nimittäin erinomainen veto saada meidän naisten, eritoten fiksujen ja tasa-arvoisesti ajattelevien ääni kuuluville julkisuuteen!
    Harkitse asiaa, harkitsehan?"


    Yhdy tähän, paitsi että sanasta "meidän" haluan muuttaa m:n t:ksi.

    VastaaPoista
  43. *Aplodit*

    Epäilin jo tuleeko teksti ollenkaan ihmiseläimen sulasta, sen oli tekstissä tunnetta ja älyä. Toivottavasti löydät muitakin kanavia julkaisuillesi.

    VastaaPoista
  44. Nyt on kyllä pakko mennä pois ja lakata lukemasta tekstejäsi.

    Nostat isolla esille sen, että olet tasa-arvoa kannattava feministi. Käytännössä et todellakaan ole vaan ainoastaan naamioidut sellaiseksi oman intressiryhmäsi etuja ajaaksesi. Tyhmät taputtavat päähän ja kehuvat ja sinä tyhmä kuvittelet sen takia olevasi jotain. Niinpä kirjoitus kirjoitukselta egosi pöhöttymistä voi seurata tässä blogissa; alun fiksuista kirjoituksista tulee entistä enemmän verbaalista kovakouraista masturbaatiota. Pelottaa ajatellakin mitä seuraavaksi on luvassa kun laatu laskee lehmän hännän lailla ja kansa hurraa.

    Valitettavasti olet häpeäksi oikeasti tasa-arvoa kannattaville feministeille, joita et todellakaan edusta.

    VastaaPoista
  45. Viimeisimmän, ylläolevan nimettömän viestittäjän kommentti on sen verran leimaava ja provotyylinen, että sen voisit kyllä poistaakin. Tuo ei ole enää asiallista kritiikkiä, ja se kohdistuu kaikkiin lukijoihin, joita anonyymi kutsuu tyhmäksi kansaksi.

    Joka tapauksessa, jos päätät säilyttää viestin, tässä on siihen vastaus.

    Puputti on yksi kilteimmistä ja nöyrimmistä kirjoittajista, ja myös epävarma itsestään. Hän kysyy mielummin muilta kuin tekee päätöksiä omasta päästään. Hän kuuntelee muita. Se ei ole egoismin merkki, vaan päin vastoin.

    Sanot, että Puputti edustaa jotain intressiryhmäänsä, ja väität vielä, että "oikeasti tasa-arvoa kannattavat feministit" eivät muka edusta intressiryhmänsä etuja. Väitätkö siis, että "oikeat feministit" eivät aja naisten intressiryhmän asiaa? Et usko tuohon itsekään.

    Puputti on melko harvinaislaatuinen feministi siinä suhteesa, että feministinä hän ei aja minkään ryhmän etua, vaan nimenomaisesti kieltää feminismin tarkoittavan vain intressiryhmän etujen ajamista. Moni feministi ei toimi näin, valtavirtafeminismi on naisten intressiryhmän etujen ajamista ja pahimmillaan jopa miesvihamielistä "tulta munille" -meininkiä. Puputti kuitenkin sanoo, että on feminismin käsitteen väärinkäyttöä kutsua pelkkää naisten etua tavoittelevia feministeiksi. Puputin tärkeimpiä sanomia vaikuttaa olevan, että todellinen feminismi tähtää kaikkien tasa-arvoon (eikä siis aja intressiryhmän etua). Puputin feminismi on sitä feminismiä, joka tähtää tasa-arvoon. Mitä on sinun feminismisi?

    Kun nyt syytät Puputtia siitä, että hän ajaa "intressiryhmän" etua, ja väität vielä, että muut feministit eivät muka ajaisi, käännät kaiken ylösalaisin ja valehtelet niin että itsekin häpeät. Jos nyt edes olet lukenut hänen kirjoituksiaan kunnolla.

    Valituksesi todellinen syy lieneekin siinä, että eräs Puputin "intressiryhmä", jonka etua ajattelet hänen ajavan, on sinusta väärä, sellainen ryhmä jota ei saisi puolustaa. Sinä et taida hyväksyä Puputin etnisyydelle samaa arvoa ja samoja oikeuksia kuin joillekin muille. Sinulle taitaa olla ongelma, jos joku puolustaa "Itä-Eurooppalaisia alkuperäiskansoja", kuten Puputti suomalaisiakin kuvaa.

    Kyllä feminismin ulkopuolella voidaan puolustaa myös mm. alkuperäiskansoja, muitakin kuin sukupuoleen liittyviä ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Feminismi aatteena edellyttää tasa-arvoa sukupuolikysymyksissä, muihin kysymyksiin se ei ota kantaa. Se ei silti tarkoita, etteikö feministillä ihmisenä voisi olla mielipiteitä muustakin.

    Sitä paitsi ei ole mitään merkkejä siitä, että Puputti ajaisi "Itä-Eurooppalaisten alkuperäiskansojen" etuja minkään muun ryhmän ohi. Hän haluaa niiden oikeudet ja aseman muiden kanssa yhdenvertaiseen asemaan, jos olet sattunut huomaamaan.

    Punavihreänä humanistina minun täytyy myös hieman ihmetellä asennettasi, kun hyökkäät tuollaisella loanheitolla jotakuta vastaan silloin, kun hän voimakkaasti vastustaa fasismia, rasismia ja natsismia, ja puolustaa alkuperäiskansoja ja ihmisoikeuksia. Miten tuollainen asenne sopii yhteen väittämäsi tasa-arvo-aatteen kanssa?

    VastaaPoista
  46. Eihä tuota jaksa lukea, mutta eihän tässä voi nyt kun nauraa kun kerta feministitkin on huolissaan omasta asemastaan maahanmuuttajiin nähden :D

    VastaaPoista

Kirjoitathan asiallisesti.