sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Pysähdyin miettimään (tiedotus, päivitetty 3.5 2009)

Tämä ei ole blogiviesti, vaan kehityskeskustelu. Jos blogini on sinulle tuntematon, suosittelen aloittamaan oikeista blogiviesteistäni, mieluiten aivan alusta.

En ole vieläkään saanut aikaan uutta, kunnollista blogipostausta, vaikka motivaatiota olisi. Nythän poliittinen tilanne on mitä kiinnostavin, ja tulevaisuus vaikuttaa entistä synkemmältä. Onneksi en ole yksin, ja monet muut ovat saaneet kirjoitettua asiasta.

Jostain syystä vastaaminen ei minulta edes oman blogini kommenttiosioon yleensä toimi (olen saanut ilmoituksen siitä, ettei se toimi eräällä toisellakaan), joten kirjoitan tähän nyt vastaukseni viimeisimmän blogipostaukseni kirvoittamiin kommentteihin.

Kiitos palautteesta! Olen samaa mieltä palautteen antajien kanssa siitä, että ainakin "ikkunoiden rikkojat" on liian raskasta tekstiä ja kaipaa tiivistystä. Luin palautteen innoittamana hieman kirjallisuutta ja muiden tekstejä netissä, kiinnittäen erityisesti huomiota kielikuviin. Nyt olen huomannut itsekin sen, mitä olette sanoneet: Kielikuvat ovat parempia lyhyinä "väläyksinä", kuin loppuun asti perattuina.

Vanhemmat viestini jääkööt sellaisiksi mitä ovat "historiallisista syistä", ne on nyt tehty, ja niistä voi nähdä (muutaman kuukauden mittaisen) kehitykseni (tai erään arvostelijan mukaan rappeutumiseni) kirjoittajana. Niistä ei kuitenkaan näe erityisempää muutosta asenteessani, kuten eräs arvostelija väittää, sillä olen edelleen feministi ja kannatan tasa-arvoa, eikä sitä muuta miksikään se, että minulla on etninen alkuperä, jota en vihaa. Eikä sitä muuta miksikään se, että otan kantaa johonkin muuhun politiikan osa-alueeseen.

Viimeisin viestini "ikkunoiden rikkojat" kaipaa tiivistystä, ja koska se sai välitöntä palautetta, en mielessäni vielä sulkenut sen lopullista asua, vaan se jäi avoimeksi kysymykseksi. Aionkin vielä muokata sitä, tehdä sen kanssa kuten neuvottiin, tiivistää, tiivistää ja vielä tiivistää. Tämän teen oppiakseni omista virheistäni, ja jotta voisin kirjoittaa paremmin jatkossa. Leikkaan mahdollisesti viestin kahtia, otan alkuosan peikkojutut omaksi viestikseen, ja loppuosan toiseksi. Vanhan viestini säilytän, joten jos pilaan viestini muutoksillani, se on palautettavissa.

Alla oleva kommenttiosio voi yhä toimia yleisenä palautelaatikkona, jossa voit vähän vapaamielisemmin kertoa, mitä mieltä olet tästä blogista, mitä voisi parantaa, ja mitä virheitä olen tehnyt.

Poistan tämän viestin näkyvistä, kun se on täyttänyt tehtävänsä, ja samalla siihen liitetyt keskustelut katoavat. Tästä seuraa, että voit nyt puhua spontaanisti ilman, että viestisi jäisi ikuisesti kummittelemaan. Tästä seuraa myös, että jos sinulla on ajattoman hyvä kommentti, se kannattaa laittaa jonkun muun postaukseni perään. Viestit säilyvät kuitenkin tämän jälkeenkin minun nähtävissäni, ja voin ottaa niistä edelleen oppia.

Toivoisin palautetta erityisesti:
  • Kieliopista, myös yksittäisistä kielioppivirheistä. En ole kokenut kirjoittaja, ja sen varmaan huomaa. Haluan kuitenkin oppia paremmaksi enkä halua, että huono kielioppi turhaan ärsyttäisi lukijoita.
  • Kielen ja asian rakenteesta. Osaanko jäsentää asiani? Milloin katoaa "punainen lanka"?
  • Olenko liian "uhkaavan oloinen" muutamassa viestissäni?
  • Sopivatko "runollisemmiksi" merkityt viestit ollenkaan tähän blogiin, vai pitäisikö niille olla oma paikkansa?
  • Olenko riittävän looginen ja ymmärrettävä?
  • Olenko alkanut jo jankuttaa samoja asioita?
  • Millaisia viestejä haluat nähdä jatkossa?
Asiakysymyksiä koskevat kommentit sopivat parhaiten niihin viesteihin, joissa kyseistä asiaa käsitellään.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ikkunoiden rikkojat

Peikot valtasivat kaupungin. Ne kulkivat kummissaan katuja. Ne pelkäsivät ikkunoita. Ne olivat aukkoja vieraaseen tilaan. Niiden takana asui vierasta väkeä. Siksi peikot särkivät ikkunat.

Sirpaleet pitivät kaunista ääntä pudotessaan katuun, ja ennen kaikkea ne hohtivat kuin jalokivet. Siitä nousi valtava riemu. Peikot ryntäsivät sirpaleiden luokse, ja keksivät pian, miten niitä tehdään lisää. Ne oppivat hajottamaan.

Jokainen sirpale oli yksilöllinen ja kaunis sellaisenaan, täysin korvaamaton, paljon parempi irrallaan kuin osana ikkunaa. Irrallisina sirpaleet olivat kuin vuorikiteitä joissa valo taittui ja sirosi moniin väreihin. Ikkunoissa lasi oli vain pelottava rajapinta vieraan ja tutun välillä. Sellaiset rajat kuuluikin rikkoa!

Lasien pitäminen ikkunoissa oli ankeaa, jotenkin köyhää verrattuna siihen kirjoon mikä saatiin aikaan rikkomalla. Peikot käsittivät, etteivät lasit kuulu ikkunoihin vaan kaduille. Ne ovat kauniita kaduilla. Kaduilla ne muodostavat kauniin kirjon, hohtavat sateenkaaren väreissä.

Peikot käsittivät olevansa rikkaita. Mikä suunnaton rikkaus olikaan heitä kohdannut, kun he olivat keksineet lyödä rikki rajan vieraan ja tutun välillä! Sirpaleista tuli peikkojen suurimpia aarteita.

Toki peikot olivat myös anteliaita, eivät ne yksin halunneet kahmia kaikkia kalleuksia, ja sirpaleita jaettiin yltäkylläisesti kaikkialle. Missä niitä ei vielä ollut, niitä tehtiin lisää.

Ihmiset satuttivat jalkansa sirpaleisiin, mutta sekös loukkasi peikkoja syvästi. Ne eivät suostuneet käsittämään, että heidän kauneimmat ja arvokkaimmat aarteensa olisivat voineet satuttaa. Jokainen sirpale ei kuitenkaan satuttaisi, ja jokaiselle pitäisi antaa uusi mahdollisuus, vakuuttivat peikot, ja kielsivät edes suojaamasta jalkojaan.

Niin ihmiset joutuivat kulkemaan paljain jaloin kilisevien aarrekasojen poikki. Peikot vahtivat tarkoin, ettei kukaan huutanut tai kenenkään ilme värähtänyt lasin viiltäessä. Se olisi peikkojen aarteen pilkkaamista, pyhäinhäväistys. Jos joku erehtyi arvostelemaan tilannetta tai näytti vahingoittuneelta, peikot alkoivat ärjyä, saattoivat heittää pilkkaajan tyrmään.

Jos joku erehtyi huudahtamaan kivusta, kuului kohta monin verroin kovempi huuto. Peikot raivostuivat, ja nousi kauhea meteli: Kukaan ei saisi pilkata peikkojen ihmeellisiä, kimaltavia aarteita!

Todelliset loukkaantujat, kaikkein suurimmat ja äänekkäimmät uhrit eivät olleetkaan ne heikot ihmiset, joiden lihaa lasinsirpaleet viilsivät, vaan paksunahkaiset peikot. Isot, aikuiset peikot kaikkialla valtakunnassa itkivät, parkuivat, räyhäsivät ja olivat paniikissa kuin pikkulapset, kun joku oli loukannut heidän "aarteitaan". Ne pitivät jumalatonta mölyä, koska joku oli satuttanut itsensä lasinsirpaleisiin, joita ne olivat levittäneet kadulle.

Tarina olisi mitä naurettavin, ellei se olisi tosi.

Monikultturistit, te tulitte tänne kuin vieraaseen maahan, itsenne muista vieroittaneina, alkuperäiskansan yläpuolelle asettuneina. Te pelkäsitte rajoja ja etäisyyksiä. Pelkäsitte ikkunoita, joiden takana asui tuntemattomia ihmisiä ja ajatuksia. Ette voineet antaa asian olla, ette kestäneet pelkonne kanssa. Keksitte sen hoitoon nerokkaan keinon: Rikotaan rajat, särjetään kansat, tuodaan toiseus tänne, latistetaan se katutasolle, niin se tulee tutuksi!

Sekoitetaan kaikki keskenään, tehdään kaikesta yhtä ja samaa, niin ei ole enää toiseutta jota tarvitsisi pelätä!

Rikoitte rajoja, yhteisöjä, kansoja ja elinympäristöjä, revitte ihmisiä juuriltaan. Saitte aikaan jotain aivan uutta. Sirpaleista syntyi katutasolle ihmeellinen, kirjava tila, "monikulttuurisuus".

"Monikulttuurisuus" on yksilöiden ominaisuuksien kirjoa katukuvassa väestönsiirtojen seurauksena. "Monikulttuurisuus" on ikkunoiden rikkomista, eheiden kokonaisuuksien hajottamista, palasista syntyvää kaoottista, latteaa massaa. Monikulttuurisuus on vierauden pelkoa, joka on karkotettu rikkomalla vieraan ja tutun välinen raja, tekemällä vuosituhansia kehittyneistä kulttuureista pelkkiä värisävyjä katukuvaan.

Te pidätte monikulttuurisuuttanne aarteenanne, palvotte sitä, rakastatte sitä. Se on teille suunnaton rikkaus. Se kimaltelee teille kauniina katukuvassa, kuten lasinsirpaleet kristalliyön jälkeen.

Monikulttuurisuus ei ole kansojen loistoa, etnistä monimuotoisuutta. Se ei hyväksy ikkunoita, joiden takana asuu tuntemattomia ihmisiä ja ajatuksia - vain sirpaleet kelpaavat sille.

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja korvaamaton, mutta te näette tämän vasta silloin, kun olette repineet hänet irti. Vasta irti hakattu, sirpaloitu toiseus terävine, satuttavine kulmineen on teille aarre, eikä sittenkään ihmisyytensä vuoksi, vaan toiseutensa takia. Te olette kuin kissankullan ympärille kerääntyneet hiidet, lumoissanne luomastanne tilasta, joka kimaltelee arvokkaan näköisenä.

Vasta irti hakattuna sirpaleena, vasta väestönsiirtojen mukana kulkeutuneena, juuriltaan revittynä ihminen on teille mittaamaton aarre. Arvostatte yksittäistapauksia, irrallisia asioita yli kaiken. Etnisyyksillä, yhteisöillä tai muilla ihmistä suuremmilla kokonaisuuksilla ei ole teille arvoa, vain yksilöillä. Vain oman "monikulttuurisuutenne" näette ihmisyksilön yläpuolella. Ja sen nostatte ihannetilaksi, johon kaikkien tulee sulautua.

Te haluatte hajottaa. Haluatte särkeä paitsi etnisyydet ja yhteisöt, myös tiedon. Muutatte tietoa saduiksi, puratte teorioita ja käsityksiä, hajotatte ihmiskunnan valtavaa tietoisuutta ja muistia. Pidätte yksilön kokemusta suurimpana totuutena, täysin suhteellisena mutta täysin totena.

Kokonaisuuksien hajottaminen yksittäistapauksiksi on teille äärimmäisen tärkeää. Paitsi sitten, kun jokin menee pieleen.

Jos yksittäistapaus osoittautuukin kivuliaaksi, jos lasinsirpale pistää jotakuta, se ei haittaakaan teitä, koska muut säästyvät. Vähättelette yksittäisten kärsimysten vakavuutta sillä, että ne ovat yksittäisiä, uhrit ja tekijät olivat vain yksittäisiä, se ei koskenut kaikkia. Yllättäen arvokas yksilöllisyys, palvomanne aarre, muuttuukin vain massoiksi, numeroiksi, lukumääriksi, joiden taakse yritätte kätkeä ihmisen.

Kun on teidän vuoronne kantaa vastuunne, kun on vuoronne katsoa silmiin satutettua ihmistä yksilönä, hän ei olekaan enää yksilö. Hän on vain osallisena yksittäistapauksessa, jota ei tule yleistää. Yksittäistapauksena hän hukkuu massaan, eikä siksi merkitse mitään. Hänen takiaan ei politiikan suuntaa käännetä. Ongelmien yksittäisyydellä todistelette, että politiikkanne on toimivaa.

Sortajat, kun on teidän aikanne kantaa vastuu harjoittamastanne politiikasta, kun on teidän vuoronne osoittaa aidosti välittävänne ihmisistä yksilöinä, "yksittäistapaus" onkin teille lähes koodisana, jolla voitte mitätöidä minkä tahansa ongelman, minkä tahansa rikoksenne seuraukset. Ette aio lopettaa aarteidenne haalimista tuhansienkaan yksittäistapausten vuoksi. Yksittäiset tuskanhuudot eivät kuulu lasinsirpaleiden iloisen ritinän yli.

Lasinsirpaleet eivät aina ole teräviä, terävät ovat vain yksittäistapauksia, seuraava sirpale ei varmasti satuta, vakuutatte. Selittelette, kiemurtelette, olette luoneet suurimman koskaan luodun korttitalon, huonojen selitysten verkoston peittelemään tekojenne seurauksia.

Olette epätoivoisia, koska ihmiset eivät ymmärrä teitä. Mutta kukaan ei ole väittänytkään, että jokainen sirpale satuttaisi! Te olette itse väittäneet meidän kuvittelevan sellaista, se on pelkkä olkiukko. Osa sirpaleista on hioutunut varsin sileiksi tullessaan tänne meren aalloilla. Silti murskan joukossa on enemmän teräviä yksilöitä kuin jääkausien hioman, täällä vuosituhansia lajittuneen hiekan joukossa. Onko se niin vaikeaa käsittää?

Väitätte meidän kokevan vastoinkäymisiä sirpaleidenne, toiseutenne kanssa siksi, koska sen väri on väärä. Väärin! Meitä satuttavat terävät reunat, jotka te olette itse luoneet. Sirpaleisuus on teidän kättenne työtä. Te olette repineet ihmisiä juuriltaan ja asettaneet heitä vastakkain, tilanteisiin, joissa heidän luonnollinen, totunnainen vuorovaikutuksensa ympäristönsä kanssa ei sovikaan ympäristöön, vaan johtaa vastakkainasetteluihin tai tekee vahinkoa. Te olette rikkoneet ehjät ikkunat ja tehneet sirpaleet. Vielä kehtaatte väittää, että haavamme johtuvat vain siitä, että irtihakkaamanne lasi on väärän väristä!

Te puututte siihen seikkaan, joka teitä eniten kiehtoo, ihmisen väriin. Se on teidän surkea puolustuksenne, te ikkunoiden rikkojat, maailmojen tuhoajat, ihmisyyden viholliset. Sen puolustuksenne kanssa teidät haudataan suohon sinä päivänä, kun ihmiskunta vapautuu rasismista. Leimakirveenne jäävät historian romukoppaan, ja niiden viimeisiä uhreja olette te itse.

Imperialistit, ikkunoiden rikkojat, olette äärimmäisen kaksinaamaisia. Ettekö todella huomaa omaa rasismianne?

Yhden yksilöllisyys on teille merkki ihmisarvosta, ja toiselta se vie ihmisarvon. Kaikki riippuu siitä, kuuluu ikkunaan vai sirpaleisiin, kuuluuko kokonaisuuteen jonka takana asuu tuntematon, vai onko revitty erilleen katukuvaa värittämään.

Edes "toiseutta" te ette todella arvosta. Maailmankuvanne on vihan vääristämä. Kaikki se sanahelinä ja kristalliyön kimallus on vain suunnattu vääränlaisia ihmisiä vastaan. Toiseuskin on teille vain lyömäase länsimaalaisen ihmisen murskaamiseksi.

Väitätte näkevänne sirpaleissa, toiseuden edustajissa erilaisuutta ja yksilöllisyyttä, mutta sekään ei pidä paikkaansa. Toiseus on tuntemattomana ilmiönä teille kuin valkokangas, johon on helppo heijastaa itseään. Siksi te ihailette sitä. Te ette edes yritä ymmärtää sitä, jotta voisitte jatkaa itsenne heijastelua. Te kieltäydytte jääräpäisesti näkemästä toiseutta sellaisena kuin se on, jotta se säilyisi valkokankaananne.

Te ette ymmärrä toiseutta, koska olette liimanneet sen päälle oman kuvanne! Tulkitsette toiseuden oman ihmiskuvanne kautta. Ylimielisyydessänne katsotte olevanne ihmisyyden mitta. Siksi Islam on rauhan uskonto, koska monikultturismi on rauhan uskonto, samalla kierolla, valheellisella tavalla. Olette liimanneet korkeimman toiseutenne päälle omat ihanteenne, ja niiden takainen todellinen toiseus on teille vieras. Me tunnemme toiseuden paljon paremmin, koska meiltä puuttuu sairas motiivinne nähdä kaikki itsemme kaltaisina.

Se siinä toiseudessa teitä niin kovin kiehtoo. Se pönkittää ylimielistä egoanne. Jokainen irti hakattu lasinsirpale heijastaa teille vain omia kasvojanne. Siksi katsotte toiseutta lumoutuneena. Ette halua katsoa ikkunoiden taakse, nähdä vieraita kulttuuripiirejä, ymmärtää toiseutta, tai edes omaa kulttuurianne. Haluatte vain iskeä sirpaleet kadulle ja nähdä kaikkialla itsenne.

Koette olevanne muita parempia ja tietävänne miten ihmisten pitää kehittyä. Egostanne kumpuavan kapinaviettinne vallassa haluatte rikkoa kaiken, joka ei vastaa ihmiskuvaanne. Te olette näennäis-individualisteja, teille ainut todellinen yksilö olette te itse. Muiden yksilöllisyys on teille arvo vain periaatteessa, vain kauniiden sanojen tasolla. Todellisuudessa se määräytyy oppienne mukaan joko arvottomaksi tai peiliksi, josta voitte peilata itseänne. Te haluatte hajottaa kaiken ja muovata maailman sellaiseksi, mistä egonne sattuu tykkäämään.

Te tunkkaiset, mädännäiset vainolaiset, erilaisuutta pelkäävät ihmisvihaajat, te ette anna meidän edes huutaa tuskasta, kun pakotatte meidät kävelemään lasinsirpaleissa, kun pakotatte meidät täysin arvottomina yksittäistapauksina kärsimään mittaamattoman arvokkaiden yksittäistapauksienne kynsissä.

Sen sijaan te huudatte, jos edes älähdämme. Te aikuiset ihmiset aloitatte hillittömän mekkalan, jos joku loukkaa herkkää toiseuttanne, kimaltavaa kissankultaanne, omaa egoanne. Alkaa hirveä parku, itku ja hampaiden kiristys, jos joku edes ehdottaa, että sirpaleet olisivatkin osa kokonaisuutta, tai että seuraavakin sirpale voisi satuttaa. Te leimaatte "loukkaajan" sumeilematta pahimmilla keksimillänne nimityksillä, teette hänestä paholaishahmon oman jumaluutenne, oman yli-ihmisyytenne vastakohdaksi.

Monikultturismin ihannoijat, rihkaman sokaisemat aikuiset ihmiset, katsokaa itseänne! Te olette kuin pikkulapsia. Elämänne pyörii herkän egonne ympärillä, te ette kestä pienintäkään kritiikkiä saamatta järjetöntä raivokohtausta. Eikö teitä hävetä?

Näette vain oman hiekkalaatikkonne, oman ahtaan maailmankuvanne. Väärin ajattelevat eivät pääse leikkeihinne. Edes hiekkalaatikkoanne te ette hallitse. Edes ajatusmaailmaanne ette kykene oikomaan ristiriidattomaksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Sekin on sirpaleina!

Herkän egonne ohjaamat tunteet vääntävät logiikkanne solmuun mennen tullen. Teillä ei ole aikuisen ihmisen järkeä, vain sairas egonne, joka ohjaa teitä tunteidenne kautta. Te olette ihmisraunioita, ristiriitojen repimiä egoisteja, uhmaikäisen kaikkivoipaisuuskuvitelmia elätteleviä säälittäviä pikkuhitlereitä, hiekkalaatikkonne fasistisia diktaattoreita!

Vastuutanne ette kuitenkaan voi paeta - ette edes syyntakeettomuuteenne. Tulee aika, kun teidät pannaan tilille harjoittamastanne politiikasta, kun joudutte vastuuseen jokaisesta yksittäistapauksesta, jonka olette saaneet aikaan, jokaisesta tuhoamastanne korvaamattoman arvokkaasta ihmisyksilöstä, kulttuurista ja etnisyydestä.

Eräänä päivänä te olette sirpaleita katuojassa, pelkkiä yksittäistapauksia.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Elämän virta

Astuitte jokeen, koska haluatte vastarannalle. Siellä on tavoittelemanne seutu, siellä ovat suuret haaveenne.

Etsitte sopivan kohdan kahlataksenne yli, tarpeeksi matalan. Odotitte veden laskevan, ja nyt tienne näyttää selvältä.

Otitte ensin haparoivan askeleen. Vesi oli kylmää ja tummaa ja virtasi vuolaana, mutta se ei estänyt teitä. Edessänne häämötti ihmeellinen seutu, luvattu maa. Ette tunteneet kylmää, ette pohjan kiviä. Kaikki koettelemukset unohtuivat. Ryntäsitte joukkona virtaan.

Monikultturistit, kangastuksen tavoittelijat, ettekö te käsitä, että astuitte vereen? Joki, joka on teille vain este ylitettäväksi, on meidän elämänsuonemme. Se kulkee lukemattomien sydänten läpi.

Haluatte parantaa ihmisyyttä, luoda uuden kulttuurin tilan, ohjelmoida ihmisen uudelleen paljon entistä paremmaksi, toimimaan ihanteidenne mukaan. Haluatte samaan aikaan poistaa ihmiseltä etnisen identiteetin ja säilyttää hänen etnisesti "rikkaat" piirteensä. Haluatte sulauttaa kaikki yhdeksi ja pitää kaikki erillään. Haluatte monimuotoisuutta, rakkautta, rauhaa, hyvinvointia, dialogia, suvaitsevaisuutta, vastuuntuntoa - teillä on paljon kauniita sanoja.

Oletteko varmoja, ettei muilla ole kauniimpia sanoja, ja niiden takana vielä perusteitakin? Oletteko koskaan kuunnelleet eri mieltä olevaa, yrittäneet asettua hänen asemaansa? Kokeilkaa!

Olette varmoja, että olette oikeassa. Ette näe vaaroja ettekä ongelmia, katseenne on jo kaukaisuudessa, päämäärissänne, jotka mielessänne ovat jo toteutuneet. Maailma ei vielä vastaa niitä, mutta suljette siltä silmänne. Olette kuin pyhiinvaeltajia matkalla luvattuun maahan.

Vain joki on teidän ja tavoitteidenne välissä. Se joki on ihmisyys. Sen te haluatte ylittää. Sen te haluatte parantaa. Vain sen voittaminen on teillä haasteena.

Ettekö todella käsitä mitä olette tekemässä? Aiotte kävellä alkuperäiskansojen ja -kulttuurien yli. Aiotte turmella sen mistä ihmisyys saa voimansa ja elämänsä, mikä saa maan viheriöimään, lapset hymyilemään ja kaupungit kukoistamaan. Aiotte turmella ihmiskunnan monimuotoisuutta, etnistä kirjoa, luonnollista, alkuperäistä elämänmuotoa.

Ettekö ymmärrä mitä toimenpiteenne merkitsevät niille, joihin ne kohdistuvat? Niille jotka haluaisivat säilyttää etnisyytensä, maailmankuvansa ja yhteisönsä? Se mikä on teille arvotonta, se minkä haluatte ylittää, se on toisille minuuden ydintä, elävää ja virtaavaa verta. Jokainen toimenpiteenne vie ihmisiltä heidän minuuttaan ja ihmisarvoaan. Kaikki tekonne riistävät ihmisiltä heidän rakastamiaan asioita. Kaikki tekonne sattuvat johonkuhun viattomaan! Jokainen tekonne on hyökkäys!

Te olette valloitusretkellä.

Se joki jonka haluatte tuosta vain ylittää ei ole vain savea, joka taipuisi muottiinne. Se ei ole vettä, joka valuisi sormienne läpi, puhdistaisi teitä rikoksistanne. Se on verta. Se tahraa ja merkitsee teidät. Sortajat, te kahlaatte veressä. Te kävelette ihmisten yli, loukaten ja satuttaen, tehden vakavaa, peruuttamatonta tuhoa.

Luuletteko oikeasti, että ihmisyys taipuisi ihanteisiinne, olisi muokattavissa ylhäältä annetuin komennoin? Luuletteko todella voivanne hallita mahtavaa virtaa, joka on kulkenut monissa uomissaan vuosituhansia? Te pidätte sitä matalana, odotitte sen heikkoa hetkeä. Ettekö näe pyörteitä, ettekö kuule varoituksia? Se on pohjaton!

Olette jo syvyyden reunalla. Ihminen ei ole vain pinta. Vasta pinnan alla on todellinen ihmisyys. Se on ääretön, pohjaton syvyys. Se vie aikojen alkuun. Siihen on kerrostunut tuhansien sukupolvien kehitys. Sen toiminnan perusteet ovat näkymättömissä varjoisissa syvänteissä. Syvyydet ovat täynnä ihmeitä joita ette ymmärrä. Sieltä voi kummuta ja nousta pintaan mitä tahansa teille vierasta, täysin yllättäen teidän pinnallisesta näkökulmastanne.

Ihmisyys on teille niin vierasta, että pelkäätte sitä, inhoatte sitä, suljette siltä silmänne. Luulette voivanne ylittää sen helposti, koska näette siitä vain pienen osan.

Ette voi kävellä veden päällä. Jos haluatte kulkea virran poikki, teidän on mentävä pohjaa pitkin. Teidän on kohdattava todellinen toiseus, alkuperäinen ihmisyys, suurin pelkonne.

Jos haluatte poistaa kulttuureista niihin vuosituhansien aikana kerrostuneita aineksia, jos haluatte jalostaa pois vuosimiljoonien aikana kehittyneitä ihmisten luonnollisia viettejä ja ominaisuuksia, se ei onnistu muuttamalla pintakerroksia. Se ei onnistu levittämällä uusimpia trendejä ja kieltämällä vanhoja. Teidän on kuorittava se kaikki pois, revittävä auki vuosituhantiset kulttuurin kerrostumat ja vuosimiljoonainen evolutiivinen kehitys. Teidän on kuljettava syvimpiä pohjia myöten ja tahrattava itsenne vereen.

Luodaksenne toimivan monikulttuurisuuden teidän on poistettava kulttuureista olennaisin, niiden identiteetti. Luodaksenne monikulttuurisuuteen soveltuvan yli-ihmisen teidän on tukahdutettava ihmisyys, kuivattava joki, imettävä veri, pysäytettävä sykkivä sydän, aloitettava kaikki alusta. Vain kuivan joen, vain elottoman autiomaan yli te pääsette!

Pidätte monikulttuurisuuttanne ihanana, luonnollisena ja väistämättömänä, mutta siinä ei ole mitään sellaista. Se on kammottavaa, epäluonnollista ja pakotettua.

Tehtävänne on mahdoton. Katsokaa tarkemmin! Katsokaa eteenne, ennen kuin on liian myöhä! Kuunnelkaa ihmisiä, antakaa heidän puhua, keskustelkaa heidän kanssaan. Katsokaa ihmisiä silmiin! Eivätkö ne ole pohjattomat?

Edessänne on pohjaton syvyys, pyörteinen virta. Edessänne on ikuisuus, joka nielee lopulta jokaisen. Siihen me alkuperäiskansan jäsenet annamme oman pienen pisaramme, jotta se kulkisi eteenpäin. Te, jotka olette asettautuneet alkuperäiskansojen yläpuolelle, olette syöksymässä siihen tehden tuhoa ja tuhoutuen.

Vainolaiset! Te jotka kävelette rautasaappain Itä-Euroopan alkuperäiskansojen veressä, etsien elintilaa uudelle yli-ihmisellenne, te jotka yritätte kuoria minusta pois sen mikä minussa on ikuista, etniset piirteeni, te jotka yritätte muuttaa etnisyyttäni väkisin, te jotka raiskaatte ihmisyyttä, te olette rotkon reunalla! Teillä ei ole montaa askeltä jäljellä, ennen kuin hukutte vereen!

Te haluatte palavin silmin ylittää ihmiset, omasta tahdostanne, omasta aatteen kiihkostanne. Mikään toiminnassanne ei ole luonnollista tai väistämätöntä. Voitte kääntyä takaisin milloin haluatte. Virta on teitä vastaan, mutta etenette väkisin. Teette peruuttamatonta tuhoa, mutta voitte lakata tekemästä sitä lisää! Voitte korjata virheitänne, katua ja kääntyä takaisin. Mutta te ette halua kääntyä!

Te haluatte väen väkisin ajaa läpi sairaan projektinne. Kuulette tuskanhuutoja, mutta ette välitä niistä, ne ovat vain yksittäistapauksia ja oheishaittoja suurella marssillanne. Lasinsirpaleet ritisevät saappaidenne alla kuin kristallyönä, mutta se ei haittaa teitä. Jokainen sirpale on teille vain yksittäistapaus, jota ei tule yleistää. Se on vain tipahtanut siihen omia aikojaan, eikä missään tapauksessa ole osa kokonaista ikkunaa. Puhumattakaan, että se olisi merkki laajasta etnisestä vainosta.

Kaikki on teille yksittäistä ja hajallaan. Sirpaleet eivät kuulu ikkunoihin, lehdet eivät kuulu puihin, ihmiset eivät kuulu kansoihin, pisarat eivät kuulu virtaan, kyyneleet eivät kuulu ihmiseen. Te haluatte murskata kaiken! Mikään merkityksetön yksittäistapaus ei saa tulla elämää suurempien tavoitteidenne tielle, ei särjetty ikkuna eikä särjetty ihminen! Jokainen askeleenne murskaa alleen näitä yksittäisiä.

Te ette näe virtaa, vain vastarannan, vain virvatuli kiiluu silmissänne. Te ette näe ihmisyyttä, vain ihmisihanteenne, haaveenne yli-ihmisestä. Te ette katso ihmistä silmiin vaan tuijotatte hänen lävitseen, pyritte raivaamaan tienne hänen ylitseen. Te olette uskossanne sokeita kiihkoilijoita, mielipuolisia valloittajia, kansojen jalostajia, natsien seuraajia. Sille tielle te hukutte!

Sortajat! Mikään muu teidän kohdallanne ei ole ihanaa, luonnollista ja väistämätöntä kuin tuhonne. Jos jatkatte tiellänne, on väistämätöntä, että hukutte. Ihmiset eivät alistu hirmuvaltaanne, vaan taistelevat, se on luonnollista. Ihanaa on se, että maailma vapautuu lopulta kahleistanne.

Lopulta olette yksin tekojenne kanssa. Lopulta joudutte katsomaan silmiin sitä, jota vahingoititte. En tiedä, olenko se juuri minä. Toivokaa, että se on joku muu, joku toinen yksittäistapaus.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Niin heikko ja haavoittuvainen minä olen

Olen heikko ja haavoittuvainen. Montaa asiaa pelkään, montaa uhkaa mietin kauhulla. Yhtä en kestäisi ollenkaan.

En kestäisi nähdä sivilisaationi romahdusta, kulttuurini kuihtumista, etnisyyteni sulautumista tai syrjäytymistä. En kestäisi sitä tuskaa ja surua, menetyksen tunnetta. En kestäisi nähdä, kuinka vuosisatojen aikana, sukupolvien työllä rakennettu sivilisaationi luhistuu raunioiksi.

En kestäisi todistaa kuinka demokratian viimeisetkin rippeet poljetaan suohon, sananvapaus tukahdutetaan, toisinajattelu kielletään, kun laillisuudella ei ole enää muuta arvoa kuin välinearvo vallanpitäjille. En kestäisi nähdä luottamukseen, vapauteen, yhteiseen etuun ja vastuuntuntoon perustuvan yhteiskuntamme romahdusta, ja totalitaarisen hirmuvallan tai sisällissotien alkua.

En kestäisi nähdä kuinka vuosituhansien aikana muodostunut, lukemattomien esivanhempieni kehittämä, kannattelema ja rakastama kulttuurini kuihtuu. En kestäisi kokea mittaamattoman vaivan, työn ja rakkauden valumista hukkaan.

Minä olen osa sivilisaatiotani, etnisyyttäni ja kulttuuriani. Olen syntynyt niihin, kasvanut niissä, rakentanut minuuteni ja identiteettini niiden varaan. Rakennun kieleni, kulttuurini ja etnisyyteni pohjalle kuten jokainen luonnollinen ihminen, kuten suurin osa maailman ihmisistä.

Tuo pohja on kuin äitini. Tuo pohja olen minä. Olen uusi kerros alkuperäiskulttuurini vuosituhantisessa jatkumossa. Minua ei voi erottaa siitä.

Ollessani alkuperäiskansaa olen kuin lehti elämänpuussa. Olen oikealla, luonnollisella paikallani, osa elävää, valtavaa, monimutkaista kokonaisuutta, joka on paljon itseäni suurempi ja vanhempi. Elämä puusta irrottettuna ei ole elämää, se on sielutonta ja juuretonta varjoelämää, pelkkää olemista. Ilman yhteyttä juuriini vajoaisin turhuuteen ja tyhjyyteen. Ilman puutani elämässäni ei olisi mieltä tai tarkoitusta, tavoitteeni kohdistuisivat vain itseeni, omaan pieneen, merkityksettömään arkielämääni.

Emme elä ikuisesti, mutta voimme vaikuttaa siihen, mihin suuntaan oksamme jatkaa kasvuaan, kasvaako se edelleen kohti valoa, vai vaipuuko se pimeyteen.

Meistä nousee uusia silmuja ja oksia. Jälkipolvemme tavoittelevat meidän tavallamme valoa; tiedon, oikeuden ja hyvyyden valoa. Jälkipolvemme kurottavat aurinkoon, ehkä joskus tähtiinkin, jos oksaamme ei nyt katkaista tai väännetä kieroon. Jälkipolvemme kukoistavat meitäkin kauniimmin, jos annamme heille siihen mahdollisuuden.

Alkuperäiskansana olemme osa luonnon monimuotoisuutta, osa elävää luontoa, osa ympäristöä. Emme ole ympätty, tehty tai siirretty osa, vaan olemme kehittyneet osaksi elinpiiriämme vuosituhansien kuluessa. Kasvamme suoraan omista juuristamme, jotka vievät ihmiskunnan alkuhämärään. Meidän ja esivanhempiemme välillä on vain ohut kuori, meidän oma pinnallisuutemme. Heti sen alla on ihmisyys, todellinen luontomme.

Olemme erottamaton osa luontoa. Meidän on kunnioitettava ja suojeltava luontoa, ja meitä on kunnioitettava ja suojeltava luontona. Meidän ominaisuutemme ovat luonnon ominaisuuksia. Kykymme, tahtomme ja voimamme ovat luonnonvoimia.

Alkuperäiskansana tiedämme keitä olemme, mistä tulemme, ja minne olemme menossa. Kaikkia alkuperäiskansoja uhkaava globaali juurettomuus ei tiedä omalta osaltaan vastauksia näihin kysymyksiin. Siksi se ei anna arvoa niille, jotka tietävät. Mitä se ei käsitä, se vihaa. Siksi se haluaa haluaa nujertaa meidät, tehdä meidät kaltaisekseen.

Jos menettäisin välittömän yhteyden juuriini, jos pohja vietäisiin altani, jos maaäiti ei enää kannattaisi minua sylissään, olisin tyhjän päällä. Olisin tyhjä. Sydämeni särkyisi, minuuteni kääntyisi sisäänpäin, kokisin turhuutta, arvottomuutta ja häpeää. En kykenisi ottamaan vastaan sellaista tuskaa, siihen olisin aivan liian heikko.

Olen liian heikko suostuakseni sortoon, liian haavoittuvainen antautuakseni petojen ruuaksi, liian tunteellinen ja herkkä ollakseni puolustamatta minulle rakkaimpia ja pyhimpiä asioita.

Jokainen sortotoimi, jokainen hyökkäys demokratiaa, ihmisyyttä ja alkuperäiskansaa vastaan tunkeutuu jo nyt veitsenä lihaani. Jos vainolainen haluaa ajaa läpi sortopolitiikkansa, mielipuolisen väestönsiirto- ja väestönmuokkaus- operaationsa ihmisyyden jalostamiseksi, hänen täytyy ajaa se sydämeni läpi. Jos sortaja haluaa murskata laillisuuden ja demokratian, hänen on samalla murskattava minut.

Selkäni on jo seinää vasten. Ei ole muita asemia, joihin voisin perääntyä. Ei ole reservaatteja, jotka turvaisivat etnisyyteni omaehtoisen kehityksen ja itsemääräämisoikeuden, jos luonnollinen kotiseutuni lakkaa niitä turvaamasta. Ei ole muuta lakia ja oikeutta suojakseni kuin se, jota jo puolustan niiltä rikollisilta maanpettureilta, jotka yrittävät riistää kansalta perustuslaillisen oikeutensa päättää omista asioistaan, omasta kohtalostaan ja tulevaisuudestaan.

Ei ole muuta ihmisarvoa kuin se luonnon jokaiselle antama, ihmisoikeussopimuksilla vahvistettu ehdoton itseisarvo, jota ollaan jo minulta riistämässä. En voi vaihtaa sitä syrjivän järjestelmän tarjoamaan näennäiseen arvoon.

En tule elämään pahinta painajaistani. En tule näkemään sivilisaationi tuhoa, koska jos se tuhoutuu, tuhoudun samalla. Jos sortaja haluaa romuttaa demokratian, kaataa elämänpuuni, repiä juureni maasta, se onnistuu siinä vain kuolleen ruumiini yli.

Niin heikko ja haavoittuvainen minä olen.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Mahdoton tehtävä

Totalitaarisena imperialismina monikultturismi pyrkii yhtenäistämään kaikki vaatimansa alueet ihannoimaansa kulttuurilliseen tilaan, "monikulttuurisuuteen". Nyt tämä Länsi-Euroopassa kehitelty ihanneihmisyys on alkanut raivata elintilaa täältä idästäkin.

Jonnekin sen levittäytyminen myös pysäytetään. Se, mikä näyttäytyy imperialisteille vain potentiaalisena lebensraumina, hedelmällisenä maaperänä paikallisia etnisiä piirteitä rikkaampien ja parempien ihmis-ominaisuuksien levittämiselle, on alkuperäiskansoille heidän luonnollinen kotiseutunsa. On hyvin epätodennäköistä, että ne luovuttaisivat sen muitta mutkitta tai suostuisivat etnisyytensä jalostukseen. Itä-Eurooppalaisilla, kuten puolalaisilla, tsekkiläisillä tai suomalaisilla on jo historiansakin puolesta hivenen varauksellisuutta sellaisille väitteille, että heidän etnisyytensä olisi jotenkin viallinen, ja tarvitsisi jalostuakseen väestönsiirtoja.

Monikultturismin brutaali ristiretki pysähtyy viimeistään Venäjälle.

Vaan millainen on se ihannetila, jota nyt yritetään levittää? Mitä "monikulttuurisuudella" oikeastaan tarkoitetaan? Edellisessä viestissäni mainitsin, että monikulttuurisuus on lähinnä käsitehirviö, sekoitus utopistisia haaveita ja ihmisihanteita, usein ristiriitaisia keskenään. Tähän haluan nyt palata, ja tarkentaa tätä kuvaa.

Monikultturismi on leimallisen ristiriitainen oppi. Se tavoittelee yhtä aikaa ja äärimmäisellä kiihkolla sekä räikeää etnisten erojen esiintuontia, että niiden piilottamista ja sulauttamista kadoksiin.

Tavoitellut tilat ovat niin ristiriitaisia toistensa ja itsensäkin kanssa, että niitä on mahdoton toteuttaa. Päin vastoin kuin edellisiä vastoin ihmisten tahtoa levitettyjä ihmisihanteita ei monikultturismin ihannetta ole kukaan kunnolla määritellyt. Haaveet sen toteuttamiseksi ovat kuitenkin yhtä kiihkeät ja painostavan vaativat kuin natseilla tai kommunisteilla omien ihanteidensa luomiseksi.

Monikultturistit vaativat ankarasti varsinkin keinotekoista monimuotoisuutta, ja haluavat säilyttää riittävän "erilaisten" ihmisten, kuten maahanmuuttajien etniset piirteet. Heitä motivoi valtavasti "erilaisuus" ja "toiseus"; he innostuvat etnisestä "värikkyydestä" katukuvassa, kuulemistaan eri kielistä, he ylistävät kulttuurillista moninaisuutta ja kulttuurien laajaa tarjontaa. Tätä he havittelevat lisää, keinoinaan esimerkiksi väestönsiirrot mahdollisimman paljon "toiseutta" ja "erilaisuutta" edustavista kulttuureista, ja maahanmuuttajien kannustaminen erottautumaan alkuperäiskulttuurista.

Samalla monikultturistit kuitenkin myös ylistävät ja vaativat sulauttamista ja yhtenäistämistä. Tämä ilmenee kahdella tavalla. Ensinnäkin he ihannoivat etnistä sekoittumista. He ihannoivat eri ryhmiin kuuluvien seurustelua, avioliittoja ja lapsia. He ihannoivat niitä jopa rasistisesti niin, että "yksietniset" parit tai lapset eivät ole yhtäläisellä tavalla "rikkautta".

Sekoittuminen ei kuitenkaan ole enää liikettä moninaisuuden suuntaan, se ei edistä diversiteettiä, vaan vie kohti sen vastakohtaa, sulautumista. Mitä enemmän kulttuurit ja etnisyydet sekoittuvat keskenään, sitä yhtenäisemmiksi ne tulevat. Niiden omaleimaiset, yksilölliset piirteet alkavat hävitä. Jos monikultturistien ihannoima sulautuminen jatkuisi tarpeeksi kauan, jos "kaikki sekoittuisivat kaikkien kanssa", ei olisi enää jäljellä moninaisuutta. Olisi vain juureton yhtenäiskulttuuri, globaali harmaa massa.

Sekoittuminen ei juuri koskaan lisää moninaisuutta vaan vähentää sitä. Sekoittuminen yhtenäistää. Sekoittumisesta seuraava "monietnisyys" on vain ohimenevä ilmiö.

Monietnisyys ei juuri koskaan säily useiden sukupolvien ajan. Ensimmäisen polven monietninen lapsi voi kokea kuuluvansa molempien vanhempiensa etnisyyksiin, väitetysti jopa täysin ja kokonaan kumpaankin. Muutaman sukupolven päästä sekoittumisesta seuraa kuitenkin yleensä sulautuminen siihen etnisyyteen, jolla on korkein statusarvo tai johon kuulumisesta saadaan suurin hyöty. "Monietnisyys" on juureton tila, joka useimmiten pyrkii samaistumaan johonkin varsinaiseen etnisyyteen.

Jos useampi ryhmä sekoittuisi keskenään, monietnistyisi ja sitten sulautuisi korkeimman statuksen omaavaan etnisyyteen, olisi enää jäljellä yksi ryhmä, sekin juureton. Sekoittuneiden ryhmien omaleimaiset piirteet olisi iäksi menetetty.

Juuri edellä kuvattu sulautumiskehitys on esimerkiksi tappanut lukemattomia kieliä (ja niitä puhuvia etnisyyksiä) sukupuuttoon 1900-luvulla, ja uhkaa tappaa tuhansia kieliä kuluvan vuosisadan aikana. Suurin osa näistä välittömästi uhatuiksi määritellyistä kielistä ei ole länsimaiden alkuperäiskieliä, mutta sulautumisen vaikutus on samalla tavalla yhtenäistävä myös länsimaissa.

Monikultturistit vaativat ankaraa yhtenäisyyttä myös toisella tavalla. He haluavat laittaa kaikki yhteiskuntaan siirtämänsä sekä siellä alkujaan asuvat entiset ryhmät toimimaan ikään kuin ne olisivat kaikki yhtä etnisyyttä. Ainakin alkuperäiskansojen kuuluisi kadottaa etninen identiteettinsä ja käsityksensä itsestään ryhmänä, ja suhtautua kaikkiin samalla tavalla.

Monikultturistien mielestä eri ryhmien tulisi luottaa toisiinsa, tuntea vastuuta toisistaan, tehdä yhteistyötä keskenään, tukea toisiaan, ylläpitää yhteistä valtiota, jne. ikään kuin ne olisivat yksi ja sama etnisyys. Etnisyyksien pitäisi siis tavallaan unohtaa olevansa etnisyyksiä ja antautua osaksi jotain suurempaa, osaksi monikulttuurisuutta, ylikulttuuria. Ryhmien ei missään tapauksessa tulisi erottautua toisistaan esimerkiksi omille asuinalueilleen.

Kun monikultturismin tavoitteet menevät näin pahoin ristiin, ei ole mikään ihme, ettei monikulttuurisuus todellisuudessa toimi. Monikultturismin tehtävä on mahdoton. Mahdottomien ihanteiden sijaan on syntynyt järkyttävä ja kova "reaalimonikulttuurisuus", joka on jotain aivan muuta. Ja sitä ollaan väkisin työntämässä itään, vaikka perusteena ovat kauniit ihanteet.

Maailman kulttuurien monimuotoisuus on aivan toista kuin monikultturismin "monikulttuurisuus". Maailmassa on lukemattomia luonnollisesti kehittyneitä kulttuureja, jotka ovat syntyneet erkaantumalla toisistaan ja kehittymällä omaan suuntaansa jopa vuosituhansien ajan. Juuri erkaantuminen, ja muista ryhmistä poikkeavaan suuntaan kulkeva yksilöllinen kehitys on luonut maailman kulttuurien kirjon niinkin värikkääksi, millaisena se vielä nykyisin näyttäytyy. Samaan tapaan, erkanemalla ja kehittymällä eri suuntiin syntyvät myös eliölajit, ja näin on syntynyt luonnon monimuotoisuus.

Alkuperäiskulttuurien olemassaolo on todellista monimuotoisuutta, suunnaton rikkaus ihmiskunnalle. Tämän mittaamattoman arvokkaan diversiteetin suurin uhka on se, jota lännessä kutsutaan monikulttuurisuudeksi. Se, että suuria väestöryhmiä siirtyy asumaan toisten ryhmien keskuuteen ja väestöt yhtenäistyvät ja sekoittuvat, ei ole millään tavoin "rikkaus". Sellainen kehitys on tuhonnut lyhyessä ajassa lukemattomia etnisyyksiä, joiden kehitykseen on kulunut vuosituhansia.

Jos erilaistumalla syntyneiden ryhmien piirteet aiotaan jatkossakin säilyttää erilaisina ja omaleimaisina, jos maailman etninen kirjo koetaan arvokkaaksi, se edellyttää niiden luonnollisten olosuhteiden säilyttämistä, jotka ovat synnyttäneet erilaisuuden ja pitäneet sitä yllä. Monikultturismi toimii täsmälleen tätä vastaan, sen luomat keinodiversiteetit rikkovat näitä luonnollisia olosuhteita, repivät ihmisiä juuriltaan, sulauttavat ja yhtenäistävät.

Monikultturismi ei arvosta etnistä monimuotoisuutta. Sen ihanne on sen oma, poliittisin päätöksin ja toimenpitein luotu keinomonimuotoisuus. Se yrittää korvata vuosituhansia kehittyneitä ihmisten luonnollisia ominaisuuksia omilla ihanteillaan. Se luulee voivansa ohjelmoida ihmisen uudelleen kuten koneen.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Uusi uljas ihmisyys

Monikultturismi haluaa tehdä ihmisestä paremman. Siinä se on samoilla linjoilla kuin monet aikaisemmin; imperialistit, natsit, kommunistit. Niilläkin oli suuria, kauniita, kiihottavia ihanteita, joiden kanssa ristiriidan aiheuttivat ihmiset sellaisina, kuin he luonnostaan ovat. Nekin pyrkivät asettumaan alkuperäisen, luonnollisen ihmisyyden yläpuolelle ja parantamaan sitä. Nekin katsoivat tietävänsä kokonaisia kansoja paremmin millaisiksi niiden pitää kehittyä. Nekin vaativat ankarasti kehitystä ja muutosta, ja tekivät sen vaikka vastoin ihmisten tahtoa. Nekin pitivät muutosta evoluution kaltaisena luonnollisena väistämättömyytenä.

Todellisuudessa niiden ihanne oli keinotekoinen, suunniteltu ja kehitelty ihminen. Tämä koskee täysin myös monikultturismia.

Monikulttuurismi on yhtä imperialistinen, rasistinen ja hyökkäävä oppi kuin edeltäjänsä. Uhreina ovat jälleen alkuperäiskansat.

Imperialistien, natsien ja kommunistien tavoin myös monikultturismi pyrkii juurimaan pois sellaista, mikä kasvaa ja elää omia aikojaan, omaehtoisesti ja luonnollisesti. Myös monikultturismi pyrkii hallitsemaan niitä, jotka syntyvät omista juuristaan, kasvavat omasta ympäristöstään kuin lehdet puista, toimivat kuten esiäitinsä muinoin.

Monikultturismi haluaa väkisin tunkeutua ihmisyyteen, ihmisten identiteettiin ja minuuteen, tehdä siitä ihanteidensa kaltaisen yli-ihmisen. Sillä on pilviin asti nousevat tavoitteet, se haluaa aivan kaiken, kuun taivaalta.

Olemassaolevat kulttuurit eivät monikultturisteille kelpaa, eivät ainakaan läntiset. Monikultturisti kuvaa niitä samoin kuin entisaikojen sortajat alkuperäiskansoja, jotenkin puutteellisiksi, vajaiksi, "köyhiksi", näköalattomiksi, tietämättömiksi. Ikään kuin ihmisen identiteetin pohjaksi ei riittäisi hänen oma etnisyytensä, vaan sitä pitäisi kehittää parempien etnisyyksien ominaisuuksilla. Ikään kuin ihminen olisi ihmisarvoinen vasta, kun hänen kulttuurinsa on riittävän "rikas".

Alkuperäiskulttuurien tilalle, nämä korvaamaan on luotava uusi, rikkaampi, monipuolisempi, ja parempi kulttuurillinen tila. Monikultturisteille tämän nimi on "monikulttuurisuus".

Monikulttuurisuuden tilaa ei kuitenkaan ole edes määritelty, se on pelkkä käsitehirviö. Tavoitteina se on lähinnä kokoelma erilaisia ihmis-ihanteita ja utopioita, usein keskenään ristiriitaisiakin. Se perustuu äärimmäisen naiiviin ihmiskuvaan, kehitysuskoon ja evoluution tavoin parantuvaan ihmiseen. Tosin parantuminen ei tapahdu luonnostaan, ihmistä pitää jalostaa."Fiksuimmisto" tietää muita paremmin, miten tämä jalostus tulee toteuttaa.

Käytännössä monikulttuurisuutta tavoitellaan väestönsiirtojen, ylikansallisten kulttuurivaikutteiden ja kolonialismin keinoin. Miljoonia ihmisiä siirtyy kauas kotiseuduiltaan ja juuriltaan, heidät asutetaan toisaalle, missä muut kansat jo asuvat alkuperäiskansoina.

Väestönsiirtojen ansiosta ryhmät voidaan asettaa rasistiseen arvoasteikkoon. Rasismi olisi mahdotonta, jos kansat asuisivat omilla alkuperäisillä kotiseuduillaan. Siirrettyjen etnisiä, kulttuurillisia, maailmankuvallisia ja toisinaan myös geneettisiä ominaisuuksia ylistetään, ja vastaavasti paikallisia väheksytään. Parempien ihmisten piirteet haetaan paikan päälle ja nostetaan jalustalle, jotta ne ihannoituina levittäytyisivät tehokkaammin ja sulauttaisivat ja korvaisivat paikallisia piirteitä.

Alkuperäiskansat halutaan sulauttaa ja korvata, vaihtaa monikulttuurisuuden tilaan, käsitehirviöön, yli-ihmiseen.

Monikultturismi perustuu rasismiin. Monikultturisteille on parempia ja huonompia ihmisiä ja kulttuureita, ja huonompia täytyy väkisin parantaa. Monikultturistit eivät ole oppineet historiasta mitään. Heillä ei edes ole historiaa. Historian ovat kirjoittaneet luonnolliset kulttuurit, siis vääränlaiset ihmiset, joten sekin pitää korvata monikultturistisella uudella historialla. Ylipäätään kaikki luonnollisten ihmisten kirjoittama on epäilyksen alla, ja moni asia joudutaan kirjoittamaan uudelleen.

Monikultturismin luomisessa syntyvät ongelmat ja kärsimykset ovat edessä häämöttävien, elämää suurempien tavoitteiden rinnalla toissijaisia ja niitä vähätellään. Tai sitten ongelmat ovat erittäin suuria, mutta muiden syytä, ja siksi toimintaa tulee jatkaa entiseen malliin niistä huolimatta.

Käytännön ongelmat monikultturismin toteuttamisessa ovat jopa yhtä aikaa täysin toissijaisia ja äärettömän vakavia. Toissiajaisia ne ovat siten, että monikulttuuristamista tulee jatkaa täydellä teholla niistä huolimatta, kuin niitä tai niiden uhkaa ei olisikaan. Ne ovat vain näennäisongelmia, mitättömiä tavoitteiden rinnalla. Ne johtuvat siitä, etteivät ihmiset vielä ole tarpeeksi kehittyneitä ja vastaanottavaisia. Ongelmat ratkeavat kuitenkin pian, kun monikulttuurisuus syvenee. Mikään päinvastainen kokemus, mikään kammottavakaan epäonnistuminen ei lievitä tätä yltiöoptimismia.

Äärimmäisen vakavia samat ongelmat ovat siksi, koska ne ovat jonkun muun syytä, eivät koskaan monikultturistien tai heidän ihannoimiensa ihmisten tai asiantilojen aiheuttamia. Muiden syynä ne ovatkin sitten vakava uhka monikulttuurisuudelle, eikä suinkaan monikulttuurisuus itse ole uhka niitä luodessaan. Monikulttuuristamisen lopettaminen kaikkialla vaanivien, ulkopuolisista johtuvien uhkien pelossa olisi luovuttamista arkkivihollisen edessä ja siksi mahdottomuus. Mikään päinvastainen kokemus, mikään osoitus monikultturismin virheellisyydestä tai "toiseuden" ihmillisistä varjopuolista ei lievitä tätä äärimmäistä kaksinaismoralismia.

Mikään päinvastaista osoittava kokemus tai tieto ei avaa monikultturistien sisäänpäinkääntynyttä, mustavalkoista maailmankuvaa.

Monikultturismi pyrkii levittämään ihannetilansa kaikkialle, kaikkiin länsimaihin. Erilaisuutta ei hyväksytä. Yksikään alkuperäiskansa, yksikään etnisyys ei ole oikeutettu päättämään etnisten ominaisuuksiensa kehityksestä muuten kuin monikultturismin oppien mukaisesti. Jos vastustat jonkun alueen tai kansan muokkausta ja homogenoimista ylikansallisten ihanteiden mukaiseksi, jos vastustat väestönsiirtoja, sulauttamispolitiikkaa tai ihmisen jalostusta, jos edes puolustat näitä vastustavan ihmisoikeutta, sinut leimataan automaattisesti äärimmäisen pahuuden edustajaksi, "rasistiksi".

"Rasisti" on monikultturistien dualistisessa maailmankuvassa, suuressa myyttisessä kertomuksessa yhtä paha epäihminen kuin kristitylle Saatana. Hän on silkkaa pahuutta. Kaikki mitä "rasisti" sanoo on valetta, häntä ei pidä kuunnella eikä hänen tule antaa puhua. Ihmisoikeudetkaan eivät koske näitä ali-ihmisiä.

Jokainen länsimaiden syrjäinen kolkkakin on monikulttuuristettava. Ihannetilan levittäytyminen tarvitsee aina vain lisää aluetta. Nyt elintilaa on alettu raivata jo täältä Itä-Euroopasta.

Haluaisin tähän loppuun vielä laittaa ystäväni esittämän pysäyttävän kysymyksen: Miten kauas itään pääsee tällä kertaa Länsi-Euroopan ihanneihminen?

perjantai 20. helmikuuta 2009

Aion loukkaantua

Aion nyt tehdä sen mihin yhteiskunta minua kehottaa, sen mistä monikultturismi palkitsee avokätisesti. Aion loukkaantua.

Yhteiskunnassamme on vallassa rasistinen uhrihierarkia, jonka ylimmälle arvoasteelle pääsevät ne, jotka ovat monikultturistien mielestä suurimpia uhreja. Suurimpia uhreja ovat 'toisenlaiset' ihmiset. 'Toisenlaisuuden' vastakohdan samanlaisuuden on määritelty ja päätetty tarkoittavan länsimaisuutta ja Suomessa erityisesti suomalaisuutta, joten niiden edustajilla ei ole mitään mahdollisuutta saavuttaa samaa uhri- ja siten ihmisarvoa kuin muilla etnisyyksillä. Vähän miestä ylemmäksi pääsee olemalla nainen tai homoseksuaali, mutta länsimainen nainenkin on auttamatta uhrihierarkian hännillä.

Jo nyt minua alkaa hieman risoa...

Jotain me länsimaiset voimme kuitenkin tehdä ihmisarvomme palauttamiseksi, edes hieman. Uhrihierarkiassa voi kivuta ylöspäin olemalla uhri. Loukkaantuminen on tapa osoittaa olevansa uhri.

Monikultturistinen yhteiskunta on äärimmäisen herkkä havaitsemaan loukkaantumiset ja vastaamaan niihin säälillä, tuella ja sallimalla kaikenlaista. Loukkaantumalla osoitetaan, että on vahingoituttu, jotta uhristatus kohoaisi, ja yhteiskunta voisi tämän palkita. Jos yhteiskunta ei jatkuvasti palkitsisi loukkaantumisia, jos loukkaantuminen ei toisi suoranaisia etuja, loukkaantuminen vähenisi. Ammattimainen loukkaantuminen lakkaisi. Yhteiskunta on järjestelmällisesti kouluttanut toiseuden herkkänahkaiseksi.

Edes äärimuslimit eivät jaksaisi niin raivokkaasti loukkaantua pilakuvista tai muista mitättömyyksistä, jos heitä ei oltaisi suoranaisesti koulutettu hankkimaan tukea ja myötätuntoa, hyväksyntää ja sallimista juuri sillä tavalla.

Tunnen pahaa mieltä, minuun sattuu tämä kaksinaamaisuus...

Suomalaisia ja muita länsimaalaisia on herjattu, alistettu, vähätelty, vahingoitettu ja syrjitty niin pahoin, että minkä hyvänsä ei-länsimaisen, itsetietoisen kulttuurin edustaja olisi vastaavasta kohtelusta loukkaantunut. Siis syvästi loukkaantunut ja aivan kouluttamattakin, täysin luonnostaan. Minä tiedän tämän, koska tunnen ihmisiä eri kulttuureista. En ole sellainen kapeakatseinen demoni millaiseksi monikultturismi minut leimaa siksi, että etninen alkuperäni on väärä ja vieläpä osa identiteettiäni. Länsimaalaisten jatkuva loukkaaminen on mahdollista vain siksi, että länsimaalaiset eivät loukkaannu riittävästi.

Vain loukkaantumalla voimme osoittaa loukkaantumiselle herkistyneelle yhteiskunnallemme, että meitä ei saa kohdella enää epäinhimillisesti.

Alkuperäiskansaani on väheksytty törkeän rasistisesti vuosisadat. Tämä jatkuu edelleen, näin 2000-luvulla, ja jälleen kerran rasistit pitävät muita ihmisinä jalompina, rikkaampina, avarakatseisempina ja värikkäämpinä - siis parempina.

Alan todellakin saada tarpeekseni siitä, miten tässä maassa poljetaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja alkuperäiskansaa, alan saada tarpeekseni siitä, miten media ja päättäjät valehtelevat silmät ja korvat täyteen saadakseen ihmiset hyväksymään päälleen rasistiset leimat ja syrjinnän.

Milloin tähän rasismiin saadaan loppu? Milloin alkuperäiskansa saa vihdoin oikeuden turvata omat etniset piirteensä ja päättää omista asioistaan ikimuistoisilla asuinseuduillaan? Miten kauan meidän täytyy vielä sietää rasismia?

Entä milloin demokratian polkeminen, ihmisoikeuksien nujertaminen ja sananvapauden tukahduttaminen loppuvat? Milloin toisinajattelijoiden törkeä aliarviointi, herjaus ja leimaaminen loppuvat? Milloin loppuvat näytössyytteet, näytösoikeudenkäynnit ja näytöstuomiot toisinajattelijoita, valtapolitiikan kritiikoita vastaan? Kuinka pitkälle 2000-luvun pitää kulkea, ennen kuin te diktatuurin rakentajat omaksutte edes alkeelliset käsitykset ihmisoikeuksista ja demokratiasta? Kuinka monta syytöntä, vain sananvapauteensa syyllistynyttä, te vielä haluatte roviolle, herjattavaksi ja rangaistavaksi, ennen kuin olette saaneet tarpeeksi väärin ajattelevien verta? Kuinka monta elämää aiotte särkeä vain siksi, että joku on kritisoinut teitä?

Tuleeko mikään raja vastaan näissä vainoissa? Mikä on lopullinen ratkaisunne meidän miljoonien länsimaalaisten osalta, jotka emme ole samaa mieltä, joille ihmisoikeudet ja demokratia merkitsevät muutakin kuin mustetta paperilla?

Monikultturistit, ettekö te käsitä, että minuun sattuu! Minäkin olen ihminen, vaikka olen läpeensä rasismin täyttämässä maailmankuvassanne väärän värinen, väärää etnisyyttä, väärää mieltä. Myös minä olen tunteellinen olento, vaikka en edustakaan sellaista 'toiseutta' tai oikeaa mielipidetta, jonka te fasistit asetatte minun yläpuolelleni. Minäkin olen herkkä ja tunteva olento, ja minäkin vahingoitun, jos minua kohdellaan väärin.

Minunkin alkuperäiskansani on arvokas etnisyys, joka ansaitsee samat oikeudet, joiden täytyisi kuulua jokaiselle alkuperäiskansalle. Minunkin kansani ansaitsee tulla tunnustetuksi alkuperäiskansana ikimuistoisella kotiseudullaan! Minunkin etnisyyteni on korvaamaton osa maailman kulttuurien kirjoa, myös minun etnisyyteni tarvitaan elävänä ja hyvinvoivana, jotta tämä hieno monimuotoisuus voisi säilyä! Ettekö te käsitä tätä? Oletteko te niin vihanne sokaisemia? Eikö teitä mikään herätä teidän omaan äärimmäiseen kaksinaamaisuuteenne, omaan rasismiinne, jota perustelette eräänlaisella suvaitsevaisuuden irvikuvalla?

Myös minun kansani on heikko vähemmistö. Se on aina ollut sitä. Se ei koskaan ole ollut muuta kuin pieni Euroopan alkuperäisvähemmistö, syrjittynä ja unohdettuna syrjäisellä seudulla. Se on mitätön ja ehtyvä pisara meressä maailman mahtikansoihin ja suuriin kulttuureihin verrattuna. Ja sitä vastaan te olette käyneet.

Minulle tulee aina pala kurkkuun, kun ajattelen niitä vääryyksiä, joita olette tehneet ja suunnittelette lisää minua ja etnisyyttäni vastaan. Itken joskus itseni uneen, koska minua pelottaa rasisminne.

En halua enää joutua seksuaalisesti ahdistelluksi tai syrjityksi etnisyyteni vuoksi, en halua enää kuulla yhtään loukkausta tai herjaa. En halua enää kuulla vihamielistä rasistista kielenkäyttöä alkuperästäni, huonoista "sisäsiittoisista" geeneistäni, kulttuurini köyhyydestä, siitä että olen metsäläinen tai juntti, siitä että olen länsimainen nainen eli huora. En halua enää joutua syrjityksi niiden leimojen perusteella, joita olette minuun lyöneet alkuperäni vuoksi! En kestä enää tätä rasismin kyllästämää ennakkoluuloisuuttanne, en kestä enää fasistista toimintaanne! Te loukkaatte minua sydänjuuriani myöten!

Te revitte minut palasiksi ja sotkette maan rakoon, asetatte päälle pylvään ja sen päähän toiseuden irvokkaan naamarin, jota kumarratte, jonka takana ylikansallinen yhtenäiskulttuuri ja juureton globalismi saa koota joukkonsa harmaaksi massaksi hukuttaakseen alleen maailman kulttuurien kirjon.

Te olette satuttaneet minua henkisesti ja fyysisesti. Elämäni on ollut rankkaa, koska olen joutunut jopa seksuaalisesti ahdistelluksi teidän näennäissuvaitsevaista egoanne pönkittävän monikultturisminne vuoksi. En halua, että satutatte enää muita. En halua, että kukaan enää joutuu kärsimään monikultturismistanne ja sen karmeista seurauksista ihmisoikeusvainoineen, joukkoraiskauksineen, naisten sortamisineen, etnisine mellakoineen, ehkä lopulta sisällissotineen. En hyväksy enää yhtään rikosta teiltä, en yhtään toimenpidettä tai politiikkaa, jolla vaarannatte minun tai jälkipolvieni turvallisuuden ja olemassaolon.

Minun mittani alkaa olla täysi.

Jumalauta, te sortajat, te valehtelijat, propagandistit, pikku diktaattorit, natsien kätyrit! Te jotka kilpailette palvomienne islamofasistien kanssa siitä, kumpi ehtii enemmän nöyryyttää alkuperäiskansoja ja vahingoittaa vähemmistöjä, kumpi ehtii enemmän polkea ihmisoikeuksia ja romuttaa demokratiaa, kumpi keksii mielipuolisempia tapoja nöyryyttää vääränlaista ihmistä, te tulette maksamaan tästä kalliin hinnan! Te tulette maksamaan jokaisesta rikoksestanne ihmisyyttä, demokratiaa, vähemmistöjä ja alkuperäiskansoja vastaan.

Sortajat! Voisin mainita nimenne, tiedän ne paremmin kuin te itse, voisin tehdä teistä luettelon tulevan totuuskomission, laillisen oikeuden käyttöön; laillisen, perustuslain mukaisen oikeuden, jollaisesta teillä, lainrikkojilla, oikeuden häpäisijöillä ei ole mitään käsitystä. Mutta se olisi aivan turhaa. Nimenne ovat palaneet tulikirjaimin ihmisten mieliin, syöpyneet karvaan hapon lailla kansan syvään tajuntaan. Kansa ei ole katkeraa happoanne halunnut, väkisin te olette oksentaneet sen heidän päällensä. Nimenne on uurrettu peruskallioon niin syvälle, ettei mikään mielipidevainonne, mikään yrityksenne kullata jälkeenpäin hirvittäviä rikoksianne, mikään jääkausi voi niitä hioa tai pehmentää.

Nimenne ovat jo nyt karvaita kirouksia, ja tulevaisuudessa ne ovat pahempia kirosanoja kuin Adolf Hitlerin nimi, sillä te olette jo nyt levittäneet natsismia ympäri Eurooppaa häntäkin tehokkaammin, palvomanne toiseuden varjolla! Se voi olla miten värisevää ja sykkivää tahansa, mutta se on silti natsismia, juutalaisia vihaavaa, holokaustin kieltävää, fasistisesta diktatuurista haaveilevaa natsismia, vaikka te ylimielisessä sokeudessanne sitä kieltäydytte näkemästä palvomassanne pyhässä toteemipaalussa, jonka te olette lyöneet raiskaamanne ihmisyyden haudalle. Teidän ansiostanne miljoonat islamistit ja heidän tukijansa kaikkialla Euroopassa nostavat kätensä Hitler-tervehdykseen ja vannovat tuhoavansa milloin minkäkin vähemmistön, yhteiskunnan tai ihmisoikeuden.

Te olette rikollisia, saastaa, kieroutuneita elitistejä, verenimijöitä, jotka elävät muiden selkänahasta ja heittävät lopulta orjansa suohon. Ja sellaisina teitä tullaan kohtelemaan, kun maailma on vapaa.

perjantai 23. tammikuuta 2009

Häpeän kulttuuri

Toiset ovat kysyvinään ja toiset aidosti ihmettelevät asiaa, jonka voisi kärjistää näin: miksi naista kutsutaan huoraksi, vaikka samalla tavoin toimiva mies on sankari? Miksi naista huoritellaan? Läntisessä yhteiskunnassa tämä epätasa-arvo näyttäytyy kummallisena vääristymänä asenteissa ja arvoissa, ja sen ihmettely on aivan luonnollista. Se että tätä usein ihmetellään, kertoo jotain länsimaisesta kulttuurista, mutta ei niinkään sen epätasa-arvosta, vaan pikemminkin tasa-arvosta. Se kertoo ainakin sen, että huorittelun kaltainen epätasa-arvo ja kaksinaismoralismi on ristiriidassa yleisten länsimaisten arvojen kanssa, vaikka niitä jotkut tukevatkin. Laajemmassa mittakaavassa, maailmanlaajuisesti ja historiallisesti tarkastellen on kuitenkin vain vähän kulttuureja, joiden piirissä tämänkaltainen epätasa-arvo nähtäisiin erikoisena. Monissa suurissa kulttuuripiireissä nähdään täysin luonnollisena, että sukupuolilla on eri oikeudet, asema ja roolit. Niistä poikkeaminen nähdään sairaalloisena kieroutumana, joka vie ihmisarvon. Näkyvä huorittelu on vain pieni osa patriarkaalista maailmankuvaa ja arvomaailmaa, sen sijaan huora-leiman uhka on merkittävä keino hallita naista.

Länsimaalaiset eivät yleensä ymmärrä huorittelua, koska länsimaalaiset eivät jaa ääripatriarkaalista kulttuuria, jossa huorittelulla on vakiintunut ja syvällinen merkitys, ja josta se on lähtöisin. Toisin sanoen länsimaalaiset eivät näe huorittelun kulttuurillista taustaa, vaan se näyttäytyy irrallisena, ristiriitaisena poikkeuksena.

Nykyinen länsimaalainen kulttuuri on suhteellisen tasa-arvoista, vaikka historiansa ja kokonsa perusteella muuta voisi olettaa. Yleensä isot, järjestäytyneet ja paljon sotia käyneet kulttuuripiirit ovat ääripatriarkaalisia, ja edes jollain tavoin tasa-arvoisia ovat olleet vain jotkut pienet luonnonkansat.

Syynä länsimaiden suhteellisen kattavaan tasa-arvoon on pohjimmiltaan valistuksen ilmapiiri ja siitä kehittyneet aatteet kuten feminismi. Nämä poistivat kulttuurista paljon sellaista, jota nykyään sanottaisiin sovinismiksi. Mikään ei toki ole täydellistä, jotkin sitkeimmät asenteet jäivät elämään joissain piireissä, yksilöissä ja alakulttuureissa. Yleinen kulttuuri kääntyi kuitenkin selvästi niitä vastaan. Tästä osoituksena juuri se, että huorittelua pidetään yleensä täysin epäreiluna.

Huorittelulle on etsitty evoluutiivis-biologista taustaa. Kokemukset luonnonkansoista kuitenkin kertovat, että ainakaan luonnontilaisimmillaan ihminen ei välttämättä ole kovin "sovinistinen". On jopa tunnettu luonnonkansoja, joissa sukupuoliroolit ovat melko vapaat tai vastakkaiset patriarkaatteihin verrattuna. Jos huorittelu-ilmiöllä onkin jonkinlainen ohut biologinen tausta, se kuitenkin varsinaisesti pääsee "valloilleen" vasta patriarkaalisessa kulttuurissa. Itse asiassa ääripatriarkaaliset kulttuurit saattavat jopa perustua ihmisten biologisten piirteiden voimistamiseen ja lietsontaan niin pitkälle, ettei niitä voida enää pitää "biologisina piirteinä". Esimerkiksi sukupuoliroolit, seksuaaliset suuntautumiset ja arvohierarkiat kärjistetään äärimmilleen, ja niistä poikkeamista pidetään erittäin tuomittavana. Riippumatta siitä millainen biologinen tausta sukupuolirooleilla on, tämän äärimmäisyyden ja kärjistyksen ei voida enää nähdä tulevan luonnosta, vaan kulttuurista.

Jos mies on luonnostaan, biologisista syistä hieman "sovinistinen", tämä piirre voimistetaan äärimmilleen patriarkaatissa. Miehen oletetaan toimivan ja ajattelevan "sovinistisesti", tai hän ei ole "oikea mies", vaan vastenmielinen välimuoto. Samoin naisen oletetaan alistuvan lokeroonsa, tai hän menettää arvonsa ihmisenä. Tähän kuvaan kuuluu myös naisten seksuaalisuuden kontrollointi, jonka eräs osa on huorittelu ja varsinkin sen näkymätön, mutta aina läsnäoleva uhka.

Huorittelu ei ole oikeissa patriarkaateissa vain syrjäytyneen miehen tai kateellisen naisen katkera herja kuten länsimaissa, vaan yhteisön syväänjuurtunut tapa kontrolloida jäseniään. Huoraksi syyttäminen on äärimmäisen vakava syyte, ja osoittauduttuaan "todeksi" johtaa ankariin rangaistuksiin, kuten kuolemantuomioon. Vähintään "huora" on erotettava suvustaan ja aviomiehestään, ja hän häpäistyy koko yhteisön silmissä. Huorittelu on alkuperäisessä kontekstissaan siis keskeinen osa patriarkaatin toimintaa, eikä vain "huono tapa", jonka voisi korjata helposti valistuksella.

Kärjistäen sanottuna patriarkaatin valta perustuu huoritteluun. Ilman jatkuvasti läsnäolevaa huoran leiman ja siitä seuraavien ankarien rangaistusten uhkaa naisia ei voitaisi pitää siinä asemassa, missä patriarkaatit heitä pitävät. Ilman huorittelua patriarkaattien maailmankuvan perusteet menisivät uusiksi.

Huorittelu pohjautuu syvällisiin maailmankuvan piirteisiin, kuten käsityksiin kunniasta, joka taas on hyve. Hyvekäsityksiä on erittäin vaikea muokata. Hyveet kuten rohkeus tai tasapuolisuus vain yksinkertaisesti nähdään hyviksi ominaisuuksiksi, eikä niitä yleensä katsota tarpeelliseksi perustella. Samoin jos naiselta puuttuu kunnian hyve, hän on "kunniaton", hän on "huora", ja häntä täytyy kohdella sen mukaisesti.

Muslimikulttuureissa, jotka useimmiten ovat ääripatriarkaalisia, huorittelu on tuskallisen yleistä. Se ei yleensä ole näkyvää, koska suurin osa naisista ei halua erittäin vakavaa huoran leimaa, eikä siten huora-sanaakaan välttämättä tarvita heidän kohdallaan. Silti jokainen nainen joutuu toiminaan pikkutarkasti "oikein" koko elämänsä ajan, pohjimmiltaan juuri kunniansa vuoksi. Muslimiyhteisöjen kontrolli naisista perustuu pitkälti äärimmilleen vietyihin kunniakäsityksiin, jotka kärjistyvät niitä rikkovien huoritteluna, ja näin huoriteltujen ankarina rangaistuksina.

Osa islamilaisten yhteisöjen kontrollijärjestelmää on myös naisten vartalon peittäminen kauttaaltaan vaatteisiin, ja naisten sulkeminen kotiympäristöön. Suurin osa maailmassa havaistusta seksuaalisesta himosta ja "säädyttömyydestä" "ulkoistetaan" naisiin siten, että nainen on syypää jopa siihen, että hänet on raiskattu. Miehen ei edes välttämättä katsota tarvitsevan himojensa hillintää, koska himot ovat naisessa. Miehen syyllisyyttä voi olla hyvin vaikea edes käsittää, jos on kasvanut tällaisessa kulttuurissa. Me länsimaalaiset naiset emme usein voi edes käsittää tällaista sovinismia, se on näkökulmastamme niin epäreilua ja käsittämättömän julmaa, ettei sen olemassaoloa tai laajuutta ole helppo uskoa. Jos se nähdään, se halutaan yleensä nähdä yksittäistapauksina tai syrjäseutujen katoavana vanhoillisuutena, käsittämättä sitä, että nämä kulttuurit ovat patriarkaatteja, ja sellaisina jopa perustuvat sovinismiin siten, kuin sana sovinismi lännessä ymmärretään.

Valitettavasti äärisovinismi ja siten myös erityisen julma "huorien" kohtelu leviävät länsimaissa nopeasti lähinnä muslimien maahanmuuton ja nopean väestönkasvun seurauksena. Nämä arvot ovat tulleet jäädäkseen Eurooppaan. Muslimimaahanmuuttajista merkittävä osa jatkaa kulttuuriaan lännessä, jopa äärimmäistää sen mielenosoituksellisesti erottautuakseen länsimaiden "turmeltuneisuudesta". Länsimaissa ja länsimaalaisissa havaittu "turmeltuneisuus" on läpikotaista ja näyttäytyy äärimmäisen torjuttavana. Partiarkaalisen kulttuurin edustajan olisi hyvin vaikea olla vastustamatta sitä, niin jyrkässä ristiriidassa hänen asenteensa ovat länsimaalaisten kanssa.

Eurooppalainen nainen saa nykyisin yhä useammin "huoran" leiman ja julman kohtelun, jos hän käyttäytyy kuten eurooppalaiset naiset ovat ennen saaneet käyttäytyä. Erittäin vakava tilanne on jo esimerkiksi monilla Ranskan maahanmuuttajavaltaisilla alueilla, joille on lähinnä muslimimaahanmuuttajien mukana levinnyt kulttuuri, jonka mukaan avioliiton ulkopuolisessa yhdynnässä ollut tyttö on "huora". Tällaisia "huoria" tarkoituksella "tehdään", jotta heidät voitaisiin joukkoraiskata, jotta siis voitaisiin huvitella heidän kärsimyksellään. Huoria "tehdään" joukkoraiskaustarpeita varten esimerkiksi raiskaamalla tai suostuttelemalla seksiin nuori tyttö. Tämän jälkeen hän on "huora", ja vapaata riistaa raiskaajille.

Esimerkiksi Ranskan joukkoraiskauksisssa ei ole kysymys yksittäisistä hirmuteoista kuten vielä toistaiseksi Suomessa, vaan epidemian kaltaisesti yleistyneestä rikoksesta. Kyse on kulttuuripiirteestä. "Kunniattomien" naisten joukkoraiskaukset ovat pitkälti hyväksyttäviä ja luonnollisia ääripatriarkaalisessa maailmankuvassa, jos sanaa "luonnollinen" voi näin luonnonvastaisesta kulttuurista käyttää.

Nämä rikokset alkavat saada yhteisöllisiä piirteitä. Uhreille voi olla vaikeaa löytää apua, ja heitä voidaan syyllistää. Suurin osa uhreista ei edes käsitä joutuneensa rikoksen ja vääryyden uhreiksi, vaan häpeää ja syyttää itseään, kuten patriarkaalinen ajattelutapa käskee. Mitä raaempi rikos, sitä epätodennäköisempää on sen tuleminen julki. Jo joukkoraiskauksen luonne sinänsä on yhteisöllinen, koska siihen ottaa osaa useampi.

Patriarkaatti on alkanut nousta Euroopassa. Ne jotka väittävät olevansa feministejä ja kannattavat tätä kehitystä, ovat susia lammasten vaatteissa, valepukuisia pseudofeministejä. He ovat etulinjassa ajamassa naisia takaisin nyrkin, sängyn ja hellan väliin.

torstai 15. tammikuuta 2009

Monikulttuuri-imperialismi

Edellisessä viestissäni tarkastelin niitä motiiveja, joiden varjolla monikultturismin kriitikoita on yritetty rinnastaa rasisteihin, ja miksi tällaisia rinnastuksia ylipäätään on niin usein tapana tehdä. Syynä on halu saada kritiikki loppumaan. Kritiikki on uhka vallankäyttäjien ideologialle ja vallan jatkumiselle.

Minun ei tarvitse perustella, miksi en ole rasisti, vaikka kannatan vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa. Todistustaakka on rasistisyytösten tekijöillä, mutta heiltä on sitä melko turha odottaa. Tähänkään asti ei olla kuultu muuta kuin uusia rinnastus-yrityksiä. Varsinaista mekanismia tai logiikkaa, jolla etninen arvohierarkia tai siitä johdettu syrjintä näyttäytyisi maahanmuuttokritiikissä tai edes merkittävässä osassa sitä, ei olla yritettykään löytää.

Haluan kuitenkin kertoa sinulle miten ajattelen, ja miten käsittääkseni ajattelevat useat muutkin nykypolitiikan arvostelijat. En voi puhua sen laajan ja monimuotoisen kentän puolesta, joka on asettunut nykyistä ulkomaalaispolitiikkaa ja monikultturismia vastaan. Yritän kuitenkin kuvailla sitä hieman.

Maahanmuuttokriittisissä on ihmisiä hyvinkin erilaisista poliittisista linjauksista ja lähtökohdista. Keskeinen yhdistävä ajatus on tarve säilyttää sellainen tilanne, jossa jatkossakin olisi relevanttia harjoittaa omaa politiikkaa. Nämä politiikat vaihtelevat huomattavasti. Esimerkiksi joku haluaa säilyttää länsimaisen sivilisaation voidakseen harjoittaa kristillistä politiikkaa, toinen voidakseen harjoittaa liberalismia, kolmas voidakseen harjoittaa punavihreää politiikkaan. Mikään näistä tai monista muista nykyisin suosituista poliittisista linjauksista ei olisi mahdollinen totalitaristisessa islamistisessa yhteiskunnassa, tai vakavien kulttuurillisten konfliktien aikana. Mikään poliittinen malli ei olisi meille länsimaalaisille mahdollinen, jos kokisimme intiaanien kohtalon ja syrjäytyisimme, sulautuisimme tai katoaisimme.

Edellä kuvattu lähestymistapa on pragmaattinen, käytännöllinen. Sitten on myös arvoihin perustuvia lähestymistapoja. Joidenkin kritiikki monikultturismia tai nykyistä maahanmuuttolinjausta kohtaan perustuu etnisten ryhmien väliseen tasa-arvoon. Jokainen alkuperäiskansa on yhtä arvokas ja säilyttämisen arvoinen. Jokaisella kulttuurilla on itseisarvo osana maailman kulttuurillista monimuotoisuutta. Kulttuurillinen monimuotoisuus heikkenee, jos alkuperäiskansojen omaleimaiset piirteet vähentyvät. Kulttuurillinen, kielellinen ja muu etninen monimuotoisuus voidaan säilyttää suurimmaksi osaksi vain, jos alkuperäiskansat välttyvät sulauttamiselta, kolonialismilta, väestönsiirroilta ja siirtolaisuudelta. Alkuperäiskansoja uhkaavat eniten ylikansalliset vaikutteet ja sulauttaminen. Lännessä näitä ajaa monikultturismi. Monikultturismiin kuuluuvat muun muassa sulauttaminen ja laajamittainen muuttoliike, sekä etninen arvoasteikko, jossa tulokkaita pidetään jollain tavalla alkuperäiskansoja parempina. Nämä ovat samoja tekijöitä, jotka uhkaavat alkuperäiskansoja muuallakin.

Myös kehityskysymykset sotivat nykypolitiikkaa vastaan. Nykyinen tapa, jossa länsimaat eivät tee läheskään riittävästi estääkseen pakolaisuutta edistäviä tilanteita, mutta kuitenkin ottavat pakolaisia vastaan, on paitsi inhimillisesti katastrofaalinen, myös erittäin kallis. Mikäli länsimaat oikeasti haluaisivat auttaa köyhimpien maiden ihmisiä (eivätkä vain värittää omaa katukuvaansa eksotiikalla), niin se raha, mikä nykyisin käytetään pakolaisuuden kustannuksiin lännessä, annettaisiin suoraan kehitysapuun. Kehitysapu moninkertaistettaisiin. Samalla rahalla, mikä nyt käytetään tänne päässeiden "onnekkaiden" pakolaisten auttamiseksi, voitaisiin auttaa monta kertaa enemmän ihmisiä paikan päällä kehitysmaissa. Ehkäpä jokaista lännessä asuvaa pakolaista kohti voitaisiin pelastaa kymmenien tai satojen ihmisten henki ja terveys, tai taata kunnolliset edellytykset elämälle, esimerkiksi koulutus. Loppujen lopuksi länsimaille lankeava hintalappukin jäisi paljon pienemmäksi. Nykyinen tapa hoitaa kehityskysymykset on lyhytnäköinen ja moraaliton. Se palvelee länsimaiden monikultturismi-aatetta tuottamalla sen palvomaa toiseutta ihasteltavaksi, tai koska väestönsiirrot yksinkertaisesti kuuluvat monikultturismin ideologiaan, ihmisyyden jäädessä juhlapuheisiin.

Maahanmuuttokritiikki on perusteltavissa myös vankoin ympäristösyin. Lännessä ihmisen ekologinen jalanjälki on paljon suurempi kuin kehitysmaissa. Jokainen länteen siirretty ihminen kasvattaa ihmiskunnan ekologista jalanjälkea, käyttää huomattavasti enemmän luonnonvaroja kuin kehitysmaalainen. Tämän sanominen ei ole ristiriidassa sen kanssa, että länsimaalaisten pitäisi itsekin vähentää kulutustaan. Lisäksi väestön siirtyminen kehitysmaista ei korjaa väestön liikakasvun synnyttämiä ongelmia, vaan pahentaa niitä. Jos väestöä poistuu, kasvuvauhti kiihtyy paikkaamaan "tyhjän tilan". Kaiken lisäksi nopeasti kasvavan väestön mukana nopeampi väestönkasvuvauhti siirtyy länteen. Tämä on havaittu kaikkialla lännessä. Suurin osa liikakansoitetuista maista tulevista lisääntyy länsimaissakin merkittävästi nopeammin kuin alkuperäiskansa. Kyse on sellaisista kulttuuripiirteistä, jotka voivat muuttua vain jonkin verran sukupolvien aikana.

Pakolaisuus globalisoi ne ongelmat ja kriisit, mitkä pitäisi lokalisoida, hoitaa paikan päällä. Se levittää tahallisesti ongelmia, joiden leviäminen pitäisi estää. Se ei ole ratkaisu mihinkään ongelmaan, vaan oireiden lievitystä. Se on valtavan kallis tapa hoitaa länsimaalaisten huonoa omaatuntoa.

Miten rasistit sitten liittyvät monikultturismin kriitikoihin? Eivät millään välttämättömällä tai loogisella tavalla. Rasisti-rinnastusta voidaan käsittääkseni käyttää länsimaalaisten kulttuuria tai etnisiä piirteitä puolustavia vastaan, koska myös Hitler väitti puolustavansa niitä. Hitler ei puolustanut niitä, mutta hänen väitteensä kelpasivat hyvin punavihreille ja neuvostopropagandalle, jotka saattoivat niiden avulla leimata kaikki länsimaisuuden puolustajat Hitleriä muistuttaviksi.

En kiellä sitä, etteikö rasisti voisi kritisoida maahanmuuttopolitiikkaa. En tunne yhtään rasistia, enkä siten tiedä mitä he ajattelevat. Periaatteessa hän voi kuitenkin yhtä hyvin kannattaa maahanmuuttoa, kuten entisaikaan orjatyövoiman tai nykyaikana halpatyövoiman vuoksi. Hän voi myös kannattaa monikansallista imperiumia, jollainen olisi monikultturismille kriittisen ajattelun tavoitteiden vastakohta. Imperiumissa voisi olla rasistin toivoma etninen hierarkia ylimpien kastien hyödynnettävissä.

Historiallisesti rasistit ovat yleensä olleet valloittajia, jotka alistivat alkuperäiskansoja. Siis siirtolaisia, imperialisteja, "maahanmuuttajia". Itseään puolustaneet alkuperäiskansat joutuvat harvemmin rasismisyytösten kohteiksi, paitsi tietenkin Euroopassa. Tähän poikkeukseen ei ole mitään loogista syytä, se perustuu pelkästään Hitleriin ja siihen, että hänestä pyritään erottautumaan kaikin mahdollisin keinoin.

Vaikka natsit olivat käytännössä imperialisteja, jotka pyrkivät siirtämään, orjuuttamaan, parantelemaan ja lopulta tuhoamaankin alueiden alkuperäisiä väestöjä, ja vaikka imperialistinen suurvalta-ajattelu ja toiminta ylipäätään on rasismille tunnusomaista, on nykyisin natsismiin ja rasismiin liittyvää painolastia poliittisista syistä suunnattu täysin toisella tavalla ajatteleville ja toimiville tahoille, eurooppalaisten paikallisten ja alkuperäisten kansojen ja kulttuurien puolustajiin. Muun maailman alkuperäiskansojen sentään sallitaan puolustaa identiteettiään.

Monikultturismi on pohjimmiltaan imperialismia, vaikkakin uudessa, vaikeammin tunnistettavassa muodossa. Erona muuhun imperialismiin on lähinnä se, keneen imperialismi kohdistuu. Monikultturistinen imperialismi kohdistuu useimmiten imperialististen ajatusten kannattajan omaan alkuperäiskansaan. Se ei johda siihen monimuotoisuuteen mitä näennäisesti tavoitellaan, vaan lähes vastakkaiseen.

Ne jotka nykyisin kenties kiivaimmin pyrkivät siirtämään ja parantelemaan, kenties tuhoamaankin väestöjä ja kulttuureja, natsien ja muiden imperialistien perintöä seuraten, ovat monikultturistit itse.

Kulttuuria jalostetaan tuomalla alkuperäiskulttuurien tilalle "parempia" tai "rikkaampia" kulttuureita ja vaikutteita, vähättelemällä alkuperäiskulttuurien arvoa, ja asettamalla ihannoitu kulttuuri rasistisesti alkuperäisen yläpuolelle. Imperialismin suunta on muuttunut, sen keinotekoinen ja rasistinen luonne säilynyt.

Monikultturismissa rotua ei enää jalosteta linjasiitoksella vaan ristisiitoksella. Silti rotua jalostetaan. Nytkin sillä tavoitellaan parempia ihmisten ominaisuuksia ja elinkykyä, muun muassa vähentyneitä perinnöllisiä sairauksia.

Kulttuureita ja kansoja muokataan ja parannellaan edelleen poliitiikan avulla ja "ylhäältä päin", ja väestönsiirrot ovat tässä tärkeässä osassa. Alkuperäistä ihmistä ei vieläkään jätetä rauhaan, kehittymään omilla ehdoillaan.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Pelottavat rasistit ja kielen valta

Viime vuosina Suomesta on kuulunut yhä huolestuttavampia uutisia. Rasistit ovat tulleet runsaslukuisina esiin, mahdollisesti jopa natsit. Heitä on varsinkin internetissä, ja heidän toimintansa on "uhka arjen turvallisuudelle". Poliisi, lakimiehet, poliitikot ja varsinkin eräät toimittajat ja mediat ovat jo täydessä työssä torjumassa hirmuista uhkaa. Tämän pakokauhun keskellä näyttää siltä, että uhka on äärimmäisen vakava, että rasistit ovat aivan juuri kaappaamassa vallan maassa tai tekemässä jotain muuta järisyttävää. Tilanne on niin vakava, että jopa sananvapautta ja muita länsimaisen yhteiskunnan kannalta perustavanlaatuisia ihmisoikeuksia ollaan valmiita rajoittamaan vaaran torjumiseksi. Koko yhteiskunta huojuu ja halkeilee, kun sen perustuksista viedään kiviä muurille torjumaan synkkää uhkaa. Mutta keitä ovat nämä myyttiset olennot, rasistit ja natsit? Mistä he ovat tulleet Suomeen, mitä he aikovat tehdä, ja miksi näyttää siltä, että heitä pelätään paniikissa?

Rasismi tarkoittaa alun perin tietoista, sanoiksi puettavissa olevaa ajatusta, että rodut ovat keskenään eriarvoisia. Rasistien maailmankuvassa rodut muodostavat arvoasteikon, jossa toiset ovat parempia ja arvokkaampia kuin toiset. Arvoasteikoilla on puolustettu eri rotujen epätasa-arvoista kohtelua, esimerkiksi läntistä siirtomaavaltaa. Sittemmin sanalla "rasismi" on alettu tarkoittaa myös muun etnisen piirteen varjolla harjoitettavaa epätasa-arvoa ja syrjintää. Tämä käsitteen laajentaminen on ollut ymmärrettävää, sillä ihmisiä on syrjitty myös muiden etnisten piirteiden kuin rodun perusteella.

Rasismin käsitteeseen on kiinnitetty tiiviisti myös vihan käsite, ja nykyisin rasismiksi onkin alettu erityisesti kutsua toisissa osoitettua vihan tunnetta jotain etnisyyttä kohtaan. Tämä on jo merkittävä muutos alkuperäisiin rotuasteikkoihin, mutta sekin on jokseenkin ymmärrettävää, sillä vihaaminen on liittynyt jossain määrin alkuperäiseenkin rasismiin. Toisaalta tunne-rasismille on luotu uusi termi, ksenofobia, jossa on yhdistetty toiseuden ja fobian käsitteet, ja siten medikalisoitu oletettu tunnetila, tehty siitä näennäisesti lääketieteellinen ongelma.

Rasismi-sana ja rasismin käsite ovat kuitenkin hajonneet tästäkin. Niiden melko yksinkertaiset määritelmät on useaan kertaan muotoiltu uuteen uskoon, ja eri tahoilla on omat määritelmänsä. Usein myös käytännöt rasismin osoittamisessa eroavat huomattavasti osoittamisessa näennäisesti käytetyistä periaatteista. Rasismiksi on alettu kutsua mitä moninaisimpia ilmiöitä, ja toisia vastaavia taas jätetty kutsumatta, jopa riippumatta siitä, miten samat kutsujat määrittelisivät rasismin, jos sitä heiltä kysyttäisiin. Rasismi-sana on lähes täysin kadottanut alkuperäisen merkityksensä ja johdonmukaisuutensa jouduttuaan poliittiseen käyttöön ja muokkauksen kohteeksi. Miksi näin on käynyt?

Rasismin käsite oli liian voimakas, jotta ihmiset olisivat kehdanneet jättää sen rauhaan, se oli liian tehokas väline jätettäväksi vain oikeiden rasistien osoittamiseen. Rasismin käsitteellä on raskas historiallinen painolasti, jota monet poliittiset ja sosiaaliset toimijat ovat opetelleet vierittämään vastustajiensa päälle. Mikäli joku onnistuu rinnastamaan toisella tavalla ajattelevan rasismiin tai natseihin, se toimii paremmin tämän mielipiteitä vastaan kuin moni asia-argumentti. Ajatus rasismista tai natsismista synnyttää monissa niin silmitöntä vihaa tai pelkoa, että sillä leimattujen voi olla hyvin vaikea puolustautua tai saada puheenvuoroa. Usein rasismisyytöksellä suoranaisesti korvataan puuttuva argumentti. Kun vastapuoli on "rasisti", hänen kanssaan ei edes tarvitse keskustella.

Natsien toiminnasta jäi eurooppalaisille voimakas syyllisyydentunne, pelkoa ja vihaa. Radikaali vasemmisto ja neuvostopropaganda valjastivat tämän traumaattisen muiston poliittiseksi aseekseen, ja onnistuivat muokkaamaan natsismin, fasismin ja rasismin käsitteiden käyttöä siten, että niihin liittyvä äärimmäinen syyllistävyys ja epäinhimillistäminen alkoivat osoittaa kohti länsimaalaisuuden puolustamista ja puolustajia. Natsit olivat väittäneet puolustavansa eurooppalaisia, ja tästä saatiin johdettua kääntäen, että eurooppalaisuuden puolustaja on natsi. Ainakin jos hän on ihan tosissaan, eikä ihan oikeasti halua kulttuurinsa katoavan tai kärsivän vahinkoa.

Äärivasemmisto oppi turvautumaan rinnastuksiin, koska sen argumentit olivat usein heikot. Vastaanväittäjä oli jotenkin saatava "pois pelistä" tarvitsematta oikeasti vastata. Äärivasemmisto alkoi kehittää eräänlaista "immuniteettiä" arvostelua kohtaan, piirre joka sillä on edelleen. Tehokkuutensa ja helppoutensa vuoksi natsi- ja rasistirinnastuksista tuli erittäin suosittuja. Niistä tuli radikaalin vasemmistolaisen ajattelun kulmakiviä. Itseään puolustavan eurooppalaisen perikuvasta tuli ikivihollinen, joka oli lähes kaiken pahan takana, ja jota vastaan politiikka täytyi suunnitella.

Äärivasemmiston omat sanojen painotukset ja määritykset olisivat voineet jäädä pelkästään heidän itsensä käyttöön, "rasismi" uudessa merkityksessään olisi voinut jäädä äärivasemmiston sisäpiirin leimatermiksi ulkoisten uhkien demonisointiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Laitavasemmiston "rasismista" ja muista uusista käsitteistä tuli valtapolitiikan työkaluja ja toisaalta poliittisia voimatekijöitä.

Miten valtavirran poliittiset toimijat ja vaikuttajat, vaikka olisivat olleet jyrkästikin eri mieltä äärivasemmiston periaatteista, suostuivat omaksumaan äärivasemmiston asenteellisen kielen? Miten ihmiset suostuivat omaksumaan leimatermejä, jotka oli suunnattu heidän omia periaatteitaan vastaan? Tähän en voi vielä antaa tyhjentävää vastausta, ja käsittääkseni sen etsiminen on edelleen kesken muillakin kuin minulla. Äärivasemmiston propagandan ja julistustyön voimakkuus ei olisi tähän yksin riittänyt. Kylmän sodan vastakkainasettelu oli hyvin kärjistynyt, ja vastapuolen propagandaa kohtaan osattiin olla kriittisiä.

Merkittävä, vaikka ei varmasti ainoa syy äärivasemmiston kielen yleistymiseen oli yleinen valveutumattomuus tämän vaikutuskeinon voimasta. Suora sanallinen propaganda voitiin torjua helpommin, mutta kielen sisällön muuttamisen kautta äärivasemmiston käsitykset pääsivät silti leviämään vaivihkaa ja melko huomaamatta. Äärivasemmisto oli ja on yhä kiihkeän innokas määrittelemään sanoja ja lataamaan niihin haluamiaan merkityksiä, eikä se kohdannut tässä juuri kilpailua (lukuun ottamatta tietenkään luonnollista kielen kehitystä). Muita poliitisia toimijoita ei ehkä kiinnostanut muokata sanoja, jotka saattoivat vaikuttaa epäolennaisilta sen rinnalla, mitä sanojen avulla sanotaan. Tämä oli käsittääkseni vakava virhe, koska kielen määrittäjällä on erittäin suuri valta.

Kielen valta on "näkymätöntä", emmekä yleensä ole tietoisia siitä. Tässä vallankäytössä ei suoraan anneta uusia mielipiteitä sanoiksi puettuna informaationa, vaan näkemykset istutetaan sanojen merkityksiin ja sanoihin kiinnitettyihin mielleyhtymiin. Jos pysyt sanoissasi, mutta toinen muuttaa niiden merkityksen, muuttuu myös se mitä yrität sanoa. Jos sanot neutraalin sanan ja pysyt sanasi takana, mutta toinen demonisoi sen sanan, hän demonisoi sinut. Nämä olivat kärjistettyjä esimerkkejä, mutta tähän tapaan se toimii.

Äärilaidan vihervasemmistolaiset ovat edelleen lähes pakkomielteenomaisen kiinnostuneita sanoista. He keskittyvät kieleen pikemminkin kuin siihen maailmaan, mitä kieli kuvaa. He määrittelevät jatkuvasti sanoja uudelleen. Toisaalta sellaisia sanoja, joita joku muu on määritellyt, he usein pyrkivät poistamaan käytöstä. Kun sanaan on esimerkiksi tavallinen kansa ladannut riittävästi omia merkityksiään ja mielleyhtymiään, siitä voi tulla vihervasemmistolle "paha sana", ja sen käyttö pyritään torjumaan jopa lain avulla. Tämän kohtalon ovat kokeneet monet vihervasemmiston arvostaman "toiseuden" edustajien nimitykset. Jotkut ryhmät ovatkin vaihtaneet nimitystään useampaan kertaan.

Edelleen vihervasemmisto tuottaa lähes jatkuvana virtana uudissanoja petyttyään vanhoihin, esimerkiksi kiertoilmauksia sanoille, joiden merkityksen muut ovat päässeet "pilaamaan". Toisaalta sellaiset sanat, jotka ovat vihervasemmistolle erittäin tärkeitä poliittisia lyömäaseita, kuten "rasisti", "fasisti" ja "natsi", löytävät jatkuvasti uutta käyttöä ja uusia merkityksiä. "Natseja" tulee olemaan aivan yhtä kauan kuin (nykyisen kaltaista) vihervasemmistoa, yhtä kauan natsileimat löytävät uusia osoitteita. Jos kielestä voitaisiin päätellä länsimaiden tila, näyttäisi siltä, että fasisteja, natseja ja rasisteja liikkuu keskuudessamme ehkä yhtä paljon kuin Natsi-Saksan aikana.

Nähdäkseni vihervasemmiston valta perustuu lähes täysin heidän rooliinsa kielen muokkaamisessa. Heidän käyttämänsä kieli laajenee muun vihervasemmiston käyttöön melkein sellaisenaan, ja tästä taas vain pienen kynnyksen yli koko valtavirran politiikkaan ja tiedonvälitykseen. Valtavirran politiikka ajaa sitten vihervasemmiston "asiaa" eteenpäin, muun muassa kieltämällä "pahoja sanoja" jopa lain avulla, ja ottamalla virallisesti käyttöön uusia. Kaikki eivät taivu vihervasemmiston kieleen, mutta taipumattomilla, "oman kielensä" puhujilla ei yleensä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa politiikassa tai mediassa. Heidät leimataan ääriliikkeiksi ja sellaisina marginalisoidaan.

Äärivasemmiston voittokulku juuri kielen muokkauksen alueella on saanut myös seuraajia. Myös muut valtapolitiikan toimijat ovat alkaneet omaksua tätä toimivaksi todettua vaikutuskeinoa. Äärivasemmiston toimintaa jäljittelevät ovat kuitenkin useimmiten omaksuneet huomaamattaan monet äärivasemmistolaiset painotukset. Kukaan ei ole suoranaisesti alkanut muodostaa omaa kilpailevaa "kieltään", vaan uudetkin kielen muokkaajat ovat vain laittaneet kauhansa samaan soppaan, jatkaneet vihervasemmiston linjalla. Täytyy huomata, että tässä yhteydessä kielen "vasemmistolaisilla" painotuksilla ei ole juuri mitään tekemistä vasemmistolaisen talouspolitiikan kanssa, vaan ne liittyvät kylmän sodan aikaisiin sekä uudempiin, monikultturistisiin vastakkainasetteluihin, joissa toinen osapuoli on lähes aina länsimainen ihminen.

Nyt pääsemme vihdoin nykyhetkeen ja siihen, mitä Suomelle on tapahtumassa rasistien hyökätessä. Vallanpitäjien motiivi näennäiseen pelkoon ja varautumiseen on ilmeisen poliittinen. Netissä ei ole natseja tai rasisteja enempää kuin muuallakaan, heitä ei ole nykyisin entistä enempää, eivätkä he ole aktiivisempia kuin ennen. Esimerkiksi usnatsit ja skinit ovat todella harvinaisia. Rasisti- ja natsileimojen kohteeksi ovatkin joutuneet aivan muut ihmiset ja aatteet, lähinnä nykyisen monikulttuurisuus- ja maahanmuuttopolitiikan kriitikot.

Maahanmuuttopolitiikan tai monikultturismin arvostelulla ei ole loogista yhtäläisyyttä rasismin kanssa, eikä tällaista yhtäläisyyttä ole edes pyritty osoittamaan. Yhtäläisyys on mielikuvallinen, se on keinotekoisesti luotu, jotta kriitikot voitaisiin leimata sen avulla. Nykyisin vallassa olevan politiikan kriitikot ovat toisinajattelijoita, ja sellaisina heidät koetaan uhaksi harjoitetulle politiikalle ja sen ideologialle. Toisaalta" rasisteilla" voidaan myös pelotella ihmiset suostumaan demokratian kavennuksiin. Tämä on jo onnistunut monissa länsimaissa, ja alkaa tuottaa tulosta Suomessakin. "Rasistit" täytyy vain jotenkin onnistua pitämään pinnalla ja huomion kohteina.

Koska rasismin, fasismin, natsismin tms. leimat ovat tehokkaita poliittisia aseita ja näennäisesti liimattavissa monikultturismin kritiikkiin (koska sen voi kokea puolustavan länsimaalaisuutta), on näitä leimoja käytetty sumeilematta. Vallankäyttäjät ja valtapolitiikan tukijat tavallaan haluavat Suomeen rasisteja. Jos valtapolitiikan arvostelijat olisivat rasisteja, nämä voitaisiin sellaisina vaientaa ja marginalisoida jopa lainsäädännön avulla. Siksi valtapolitiikan tukijat jääräpäisesti kieltäytyvät näkemästä kriitikoissaan muuta kuin rasisteja. Kaikki rasisti- ja natsileimojen lyöjät eivät ole täysin tyhmiä tai sinisilmäisiä, vaan sokeus tosiasioille on osin poliittista ja tarkoituksellista. Jos maahanmuuttokriitikoita ei demonisoitaisi, monikultturistista politiikkaa olisi lähes mahdotonta ajaa. Monikultturismi perustuu natsikorttiin.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Uusi hyve

Tämä viestini on melko pitkä, korkealentoinen ja vaikeatajuinen, eikä siitä todellakaan kannata aloittaa tutustumista tähän blogiin. Aion käsitellä aihetta, jonka piirissä omakin ajatteluni on kesken, nimittäin monikultturismin ja pseudofeminismin erikoista psykologiaa. Tämä psykologia vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan, joten siitä olisi hyvä saada edes kunnollinen kokonaiskuva. Keskityn lähinnä monikultturismiin, mutta oletan, että sama koskee pitkälti myös pseudofeminismiä.

Psykologia on käsittääkseni monikultturismissa merkittävämpi tekijä kuin monissa muissa aatteissa. Monikultturismin psykologia on vahvassa asemassa monikultturismin filosofiaan (jos sellaisesta voidaan puhua) verrattuna. Suomeksi sanottuna tässä opissa tunteet, asenteet ja reagointitaipumukset ratkaisevat enemmän kuin tietoiset, sanoiksi puettavissa olevat perusteet. Tämän psykologian ymmärtäminen on siis ensiarvoisen tärkeää yritettäessä vaikuttaa nykypäivän ulkomaalais- ja maahanmuuttopolitiikkaan, joiden piirissä monikultturismi on lähes valtionuskonto.

Monikultturismin arvomaailma eroaa räikeästi sekä tavallisen rahvaan, että ei-monikultturistisen yksityisajattelijan arvomaailmasta. Nämä erot vastaavat toisilleen hyvin kaukaisten kulttuurien keskinäisiä eroja. Monikultturismi on tavallaan itsekin vieras kulttuuri länsimaille, tosin aivan erilainen kuin muut, luonnolliset vieraat kulttuurit. Monikultturistit myös kokevat itsensä osin vieraiksi länsimaissa. He osittain samaistuvat toiseuteen, mutta toisaalta tukeutuvat poliittisiin rakenteisiin ja länsimaiseen asenneilmapiiriin, joka mahdollistaa heidän toimintansa. Monikultturistien ja muiden ihmisten väliset kulttuurierot ovat jo kulttuuristen vastakkainasettelujen aiheuttaja itsessään.

Monikultturistien asenteissa on kenen hyvänsä terveellä järjellä ja tunnemaailmalla varustetun kokemusten mukaan (mikäli asiasta on riittävästi kokemusta) jotain sairaalloista, "perverssiä", mutta on vaikea selittää, mitä se on. Monikultturismin kaksinaismoralismi on lähes äärimmilleen vietyä, sen sokeus omille ristiriitaisuuksilleen ja ihannoitujen asiantilojen ja kulttuurien virheille on lähes mielenosoituksellista. Monikultturistien toiminta on ikään kuin suunnattu järkyttämään, ärsyttämään, häiritsemään. Samalla tavalla pseudofeminismi on niin ilmeisen harhaista, että on vaikea uskoa, että pseudofeministit eivät tätä jollain tavalla huomaisi tai jopa tietoisesti edesauttaisi.

Käsittääkseni tämä "perverssiys" on merkittävä, jopa ydinpiirre näissä opeissa. Se ei ole vain ajattelemattomuutta tai vain sinisilmäisyyttä, se on perustavampaa. Ilman tätä "perverssin" elementtiä monikultturismia ei ehkä edes voisi olla. Mitä se "perverssi" sitten on, ja mistä se johtuu?

Teoriani mukaan tavallisen kokijan monikultturismissa näkemä "perverssiys" johtuu pohjimmiltaan opin kannattajien poikkeuksellisista hyvekäsityksistä. Taustalla on humanistien ja lukeneiston suosima ja muodikas ajattelun ja tunteenkäytön pohjavire, jota voisi kutsua "suvaitsevaisuuden hyveeksi". Suvaitseminen, varsinkin vieraisiin kulttuureihin kohdistettuna, on tehty hyveen kaltaiseksi. Ihmiset ovat aina suvainneet monia asioita, ja tätä on arvostettukin, mutta nykyaikainen suvaitsemisen "hyve" kohdistuu varsinkin sellaisiin asioihin, joita ihmiset eivät luonnostaan juuri suvaitsisi. Vastenmielisten asioiden suvaitseminen on vaikeaa, ja ehkä osittain tämä vaikeus on tehnyt siitä niin erehdyttävän hyveenkaltaisen ja saanut sen toimimaan hyveen tavoin. Myös monia perinteisiä hyveitä on vaikea saavuttaa, ja niiden saavuttamisesta kilvoitellaan. Kilvoittelu on hyveiden perinteisen arvostuksen ja aseman eräs avaintekijä.

On vaikea suvaita sellaista, mikä ei ole terveen järjen mukaan hyvää, oikein tai hyödyllistä. Suvaitsevaisuus-hyveen näkökulmasta tämä näyttää siltä, että ihmiset ovat aina "vajavaisia", ja tarvitsevat lisää harjoitusta "hyveen" toteuttamiseksi. Siten on avattu kenttä uudelle kilvoittelulle uuden hyveen parissa. Kilvoittelu on ajan myötä johtanut suvaitsevaisuuden hyveen omaksuneiden ihmisten poliittistenkin näkemysten ajautumiseen entistä kauemmas muiden, tavalliset hyveet omaavien näkemyksistä. Tästä johtuu se, että monikultturistit vaikuttavat kaikkialla lähes "vieraalta kulttuurilta", se johtuu ratkaisevasta erosta arvomaailmassa.

Monelle "suvaitseminen" onkin tärkeää juuri kilvoittelun vuoksi; sillä kun voi osoittaa olevansa parempi ihminen. Alustavasti voisin väittää, että juuri tämän takia monikultturismi on niin "perverssiä", tavallisten asenteiden kanssa räikeän ristiriitainen arvomaailma on tavallaan tarkoituksellista, koska sitä rakentaessa on voitu osoittaa päteminen suvaitsemisessa. Suvaitseminen tässä käsiteltynä hyveenä ei siis ole pelkästään neutraalia sallimista, se on ihannointia. Ilman ihannointia ei voitaisi suvaita edes "neutraalisti" sellaista, mitä on luonnostaan vaikea suvaita, vaan se torjuttaisiin. Ikään kuin suvaitsemis-harjoituksen sivutuotteena opitaan kritiikittömyys ja ihannointi, tunnetaipumus, tehdään siitä tapa, jolla on voimakkaita vaikutuksia monikultturismissa.

Suvaitsemisen hyveen harjoitus ei toki ole vain jonkin sallimista ja ihannointia, vaan se on käänteisesti myös "tavallisuuden", helposti suvaittavissa olevan vastustusta. Se, että jokin asia on helppo suvaita, tekee siitä vähemmän kiinnostavan, jopa vastustettavan. Muistetaan, että suvaitseminen on hyve, sen tarkoitus on päästä korkeammalle. Hyveitä eivät ole tavalliset, itsestäänselvät asiat, vaan niitä täytyy kehittää, ihmistä täytyy jalostaa niiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi kyky nauttia ruuasta tai seksistä on ihmisen hengissäsäilymisen kannalta tärkeää. Silti ruuasta tai seksistä nauttiminen on perinteisissä hyvekäsityksissä pikemminkin pahe, ja ylenmääräisistä nautinnoista pidättäytyminen hyve.

Jos jokin asia on "luonnostaan hyvä", ei sitä suvaitsevaisuus-hyveen piirissä arvosteta kovin korkealle, koska sen tavoittelussa ei ole erityistä kilvoiteltavaa. Länsimainen ihminen ja hänen kulttuurinsa on liian välittömästi, helposti ja automaattisen tuntuisesti olemassa vapaamielisine asenteineen, joten näitä ei kovin helpolla "suvaitsevainen" arvosta sellaisenaan. Sen sijaan arvostetaan ei-länsimaista etnistä toiseutta, joka on aina enemmän tai vähemmän haastavaa. Samoin kannatetaan etnisen toiseuden tuomista länteen, vaikka se aiheuttaa haastavia tilanteita. Juuri tämä toiseuden haastavuus on toiseuden "palvonnan" eräs syistä. Monikultturistiset mielipidevaikuttajat eivät ole täysin sinisilmäisiä. Jollain tasolla he tietävät, että monikultturismista aiheutuu vakavia tai ainakin kilvoittelun kannalta riittävän haasteellisia seurauksia, ja tämä osaltaan tekee siitä kiehtovaa. Suvaitsemalla näitä seurauksia ja niiden uhkaa he voivat kilvoitella hyveen toteuttamisessa.

Miksi sitten suvaitsevaisuudella on tämä varjopuoli? Miksi ei riitä, että länsimaalainen ihminen hyväksytään edes neutraalisti, miksi häntä täytyy tämän lisäksi vielä vahingoittaa? Suvaitsevaisuuden hyve syntyi toisen maailmansodan jälkeen, ehkä ennen kaikkea 60-luvulla. Taustalla oli osittain toinen maailmansota, ihmiskunnan suurimpia kärsimyksiä siihen saakka, ja siitä monille jääneet järkyttyneet, pelokkaat ja raivoisat tunteet. Sodan hävinneiden, lähinnä natsien toisia kansoja kohtaan vihamieliset toimet kehittyivät lähes uskonnon paholaiskäsityksiä vastaavaksi vihan kohteeksi. Natsit olivat julistaneet pelastavansa länsimaisen sivilisaation, ihmisen ja rodun. Epäsuorasti mutta hyvin voimakkaasti tästä seurasi, ettei näitä asioita saanut enää puolustaa.

Vuosikymmenten kuluessa alun perin natseihin kohdistettu viha yleistyi ja siirtyi jossain määrin kaiken länsimaisen päälle. Neuvostoliiton ja vasemmistolaisten propaganda hyödynsi tehokkaasti natsien muiston omassa länsimaiden vastaisuudessaan, ja onnistui melko tehokkaasti samaistamaan ylipäätään kaiken länsimaisuuden puolustamisen natseihin. Monille länsimaalaisille jäi natsien muistosta henkinen vamma tai trauma, vakava itsesyytös ja pahimmillaan itseviha, joka usein kohdistuu siihen mitä on omaa; omaan itseen, historiaan, kansaan, kulttuuriin, ulkonäköön; toisinaan myös muiden länsimaalaisten perustaviin puoliin, vaikka ne eivät omia olisikaan. Tämä länsivastaisuus soveltui erityisen hyvin yhteen samoihin aikoihin kehitellyn suvaitsemisen hyveen kanssa sekä tunteellisesti, mielikuvallisesti että aatteellisesti. Vielä on tarkemmin selvitettävä, syntyivätkö länsimaalaisten länsivastaisuus ja suvaitsemisen hyve yhdessä ja toisiaan tukien, ovatko ne loppujen lopuksi sama asia.

Nämä "vastavoimat", läntisyys ja toiseus, ovat siitä lähtien olleet lähes uskonnollisen jumala-saatana- suhteen kaltainen vastakkainasettelu niihin uskoville, esimerkiksi monikultturisteille. Länsimaalaisiin ja näiden puolustajiin liitettyyn "suvaitsemattomuuteen" tai "rasismiin" on alettu kohdistaa samankaltaista hysteeristä, raivokasta vihaa, torjuntaa ja epäinhimillistämistä, kuin entisaikoina paholaisen palvelijoiksi epäiltyihin noitiin tai vääräuskoisiin.

Myös eräs toinen hyve, perinteisempi ja aidompi, vaikuttaa voimakkaasti sekä monikultturismissa, että pseudofeminismissä. Tämä on "sokean uskon" hyve, ja on samankaltainen kuin uskontojen ääriliikkeissä. Se on hyve, jossa aatteellinen oikeaoppisuus täytyy laittaa tosiasiallisuuden edelle, vaikka siitä seuraisi käytännössä huonoja asioita. Tämän hyveen "vaikutuksessa" antiikin kristityt menivät leijonien ruuaksi, koska eivät voineet pettää oikeaa oppiaan. Samaan tapaan pseudofeminismin kannattajat ajavat jopa Euroopan islamistumista, vaikka se käytännössä heikentää naisten asemaa. Samoin monikultturistit kannattavat massamaahanmuuttoa, vaikka se lietsoo vakavia kulttuurillisia yhteenottoja, eikä johda monikulttuuristien ihannetilaan.

Hyveet tai yleisemmin arvot ovat ilmiöinä hyvin eri lajia kuin mielipiteet. Arvoja on lähes mahdotonta perustella, mutta silti ne toimivat usein mielipiteiden perustana, ja ovat siten ratkaisevassa asemassa esimerkiksi kulttuurien maailmankuvassa. Useimmat hyveet kuten kohtuullisuus, uljaus, arvostelukyky ja oikeudenmukaisuus nähdään hyviksi ominaisuuksiksi lähes kulttuurista riippumatta. Perinteiset hyveet ovat lähes kaikkien kansojen ja kulttuurien jakamia, joskin painotus- ja tulkintaeroja on riittävästi aikaansaamaan vakavia konflikteja eri puolilla maailmaa. Nykyinen länsimainen "suvaitsemisen hyve" muistuttaa perinteisiä hyveitä mekanismiltaan, mutta poikkeaa niistä huomattavasti moraaliltaan. Sen moraali on ikään kuin käänteinen, sen toteuttaminen on ristiriidassa monien muiden arvojen kanssa. Siksi se tuntuu niin perverssiltä.

Edellä sanottua ei pidä käsittää siten, että kaikki jonkun monikulttuurisen opinkappaleen toistajat olisivat "suvaitsevaisuus-hyveen" parissa kilvoittelijoita. Monet tällaiset opinkappaleet on yksinkertaisesti omaksuttu mediasta, koulusta tai yleisestä ilmapiiristä. Taustalla on mielipidevaikuttajien, median ja ääriliikkeiden kova monikultturismi, mutta suurin osa monikulttuuriin tavalla tai toisella uskovista ei ehkä ole tämän kirjoituksen tarkoittamia monikultturisteja kieroutuneine arvomaailmoineen. Jos he miettisivät asioita tarkemmin, he havaitsisivat monikultturistiset linjauksensa perustavanlaatuisesti ristiriitaisiksi omien arvojensa kanssa.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Pseudofeminismin mytologia

Tunnen joitakin näennäisfeministejä. He ovat ihmisinä aivan mukavia ja heidän kanssaan tulee toimeen kuten kenen tahansa muunkin kanssa. Aina siihen asti, kunnes paljastuu, että olen heidän periaatteistaan eri mieltä. Se että olen nainen, ja puhun pseudofeministien käyttämin termein, laimentaa varmasti reaktiota huomattavasti, mutta se on silti voimakas. Se on täydellistä torjuntaa ja kieltämistä. Vasta-argumentti torjutaan automaationa, sitä ei edes pohdita. Järki ei saa kajota siihen ollenkaan, ainoastaan tunne; joko halveksuntaa muistuttava "sääliminen", ylenkatse tai viha. Vasta-argumentti ympäröidään tunteella, ja eristetään siten muusta tietoisuudesta. Se on näin "neutraloitu", eikä estä pseudofeministiä olemasta oikeassa. Vasta-argumentti ei toki ole kokonaan torjuttu, kuten psykologisten teorioiden mukaan voidaan torjua traumatisoiva kokemus. Pseudofeministi voi myöhemminkin palata samaan kysymykseen; hän muistaa, minkä tunteen hän koki viimeksi agrumentin kuullessaan, ja tuntee sen jälleen uudestaan.

Pseudofeministien toiminta tuo mieleen uskonnolliset ääriliikkeet ja kultit. Toistaiseksi minulla ei ole selvää kuvaa siitä, onko näennäisfeminismi uskonto, mutta ainakin se on jotain samantapaista. Pseudofeminismissä, kuten yksijumalaisten uskontojen ääriliikkeissä, oikeiden oppien seuraaminen on jonkinlainen "pyhä tehtävä", jota täytyy toteuttaa vaikka tietäisi, että todellisuudessa toiminta johtaa jopa päinvastaisiin tuloksiin kuin halutaan. Sokeudesta todellisuutta kohtaan on tullut eräänlainen hyve, josta kilvoitellaan. Hieman samalla tavalla monikultturistien suvaitsevaisuus-hyveen parissa kilvoitellaan siitä, kuka suvaitsee eniten sellaista, mitä ei luonnostaan suvaitsisi.

Pseudofeminismissä ja yleensäkin ääriliikkeissä kritiikki suljetaan ulkopuolelle, joten oppirakennelmat pääsevät kasvamaan "umpiossa", vailla kunnollisia yhteyksiä tosimaailmaan. Silloin niistä muodostuu väkisinkin harhaisia, todellisuutta vastaamattomia - myyttejä. Kerron seuraavaksi hieman pseudofeministien mytologian yleispiirteitä.

Samoin kuin ainoa Jumala ja monet isät aurinkoiset, myös pseudofeminismi tarvitsee voimakkaan viholliskuvan, jonka rinnalla pseudofeministi itse voi näyttäytyä hyvänä ja oikeamielisenä olentona. Se vihollinen on valkoinen heteroseksuaalinen mies. Tämä hahmo on lainattu oikeasta feminismistä, jossa sen kanssa pyritään luomaan tasa-arvoinen yhteiskunta. Pseudofeminismissä hahmosta on kuitenkin tehty jotain aivan muuta, myyttinen perivihollinen, joka on lähestulkoon kaikkialla läsnä salamyhkäisine juonineen. Pseudofeministien käsitykset valkoisen miehen roolista ja toiminnasta maailmassa muistuttavatkin uskonnollisia käsityksiä saatanasta.

Pseudofeministit esimerkiksi uskovat, että läntiset yhteiskunnat ovat fallosentrisiä, eli "kyrvän ympärille rakentuneita". Miehen seksuaalisuus on rakentanut "omaa etuaan" ajatellen yhteiskunnat siten, että lähes kaikki yhteiskunnan rakenteet alistavat naista. Lukemattomat arkipäiväisetkin yhteiskunnan piirteet ajavat miehen seksuaalista etua. On vaikea kuvitella, millainen seksuaalinen tai muukaan etu tai mielihalu voisi toimia motiivina tällaiselle ohjailulle (puhumattakaan siitä, miten tämä olisi mahdollista toteuttaa), mutta täytyy muistaa, että pseudofeministeille mies on yksinkertaisesti paha ja haluaa pahaa. Se riittää pohjimmaiseksi selitykseksi. Muut, vähänkään järkevämmät selitykset romuttaisivat harhojen pilvilinnat.

Fallosentrismiä on kaikkialla, mikä on ihmisen luomaa; mainoksissa, autoissa, taloissa, aseissa, sanoissa, tavoissa, vaatteissa. Sinänsä seksuaalisuus kyllä ilmenee monin tavoin osana kulttuuriamme, mutta pseudofeministien mytologiassa valkoisen miehen heteroseksuaalisuus on saanut suhteettoman aseman ja nimenomaan kielteisessä mielessä.

Lisäksi pseudofeminismi on äärimmäisen epäjohdonmukaista: fallosentrismi on erityisesti länsimainen ilmiö. Esimerkiksi paljon länsimaisia patriarkaalisemmat ja mieskuntoa ja -kunniaa korostavammat muslimikulttuurit saavat yleensä vähemmän kritiikkiä naisten alistamisesta, tai ne saatetaan jopa vapauttaa kokonaan "syytteistä". Monet pseudofeministit ovatkin samalla monikultturisteja, ja käytännössä tukevat politiikkaa, joka on tuomassa länteen entistä paljon voimakkaampaa patriarkaattia. Tämä taas huonontaisi naisten asemaa merkittävästi. Jopa naisten asema ollaan valmiita uhraamaan, jos sillä voidaan käydä perivihollisen kimppuun.

Mikä tekee näennäisfeminismistä vaarallista on sama, mikä tekee näennäistieteestä vaarallista. Se esiintyy jonakin, jota se ei todellakaan ole, jonakin jolla on sananvaltaa, mainetta ja arvostusta. Pseudofeminismi pitää feminismin kunniakasta historiaa ja saavutuksia ominaan, ja puhuu feminismin nimissä. Monet uskovat tämän. Osan feministeistä ja muistakin ihmisistä ajatteluun kuuluu muilta omaksuttuja pseudofeministisiä osia, ilman syvempää pseudofeminististä "filosofiaa". Jos tämä filosofia näyttäytyisi kokonaisena ihmiselle, jolle se on entuudestaan vieras, hän torjuisi sen terveellä järjellään. Kulttien tavoin pseudofeminismiin voi kuitenkin ajautua pikku hiljaa, palanen kerrallaan. Meidän feministien tuleekin taistella pseudofeminismiä vastaan kuten tieteilijät taistelevat pseudotiedettä vastaan. Pseudofeminismi mädättää feminismin uljaan nimen ja tarkoituksen, ja uhkaa tuhota ne saavutukset, joiden puolesta feministit ovat taistelleet.

Luonnontieteilijät ovat onnistuneet ansiokkaasti erottautumaan näennäistieteestä. Näennäistietelijät kykenevät kyllä huijaamaan yksittäisiä ihmisiä, mutta eivät esimerkiksi poliittista järjestelmää- ainakaan kovin paljon. Humanististen tieteiden puolella asia onkin jo toinen, kunnollista rajanvetoa ei olla kaikilla aloilla tehty, ja siksi osa tutkimuksesta ei täytä tieteen tunnusmerkkejä. Seuraukset ovat vakavimmillaan koko yhteiskuntaa romuttavia.

Feminismi ei ole tiede (vaikka pseudofeminismi yrittää toisinaan olla sitäkin!), mutta feministien täytyy tehdä samanlainen rajanveto oikeaan ja näennäiseen, kuin luonnontietelijät tekevät, jotta välttäisimme humanistien virheet. Rajanveto on teoriassa hyvinkin yksinkertainen: feminismi pyrkii tasa-arvoon, sekä pohjimmiltaan että toteutukseltaan. Mies ei ole vastustaja vaan kumppani, jonka kanssa tämä tavoite toteutuu. Ei riitä, että joku väittää pyrkivänsä tasa-arvoon, kuten ei myöskään riitä, että joku väittää motiiveitaan tieteellisiksi. Toiminnan on käytännössä ohjattava maailman tilaa kohti tasa-arvoa, ja jos se ei ohjaa, jos se havaitaan virheelliseksi, sen täytyy olla muutettavissa. Myös feminismin täytyy olla "falsifioitavissa" ja kestää itseensä kohdistuva kritiikki ja kokeilujen epäsuotuisat tulokset.