tiistai 13. tammikuuta 2009

Uusi hyve

Tämä viestini on melko pitkä, korkealentoinen ja vaikeatajuinen, eikä siitä todellakaan kannata aloittaa tutustumista tähän blogiin. Aion käsitellä aihetta, jonka piirissä omakin ajatteluni on kesken, nimittäin monikultturismin ja pseudofeminismin erikoista psykologiaa. Tämä psykologia vaikuttaa harjoitettuun politiikkaan, joten siitä olisi hyvä saada edes kunnollinen kokonaiskuva. Keskityn lähinnä monikultturismiin, mutta oletan, että sama koskee pitkälti myös pseudofeminismiä.

Psykologia on käsittääkseni monikultturismissa merkittävämpi tekijä kuin monissa muissa aatteissa. Monikultturismin psykologia on vahvassa asemassa monikultturismin filosofiaan (jos sellaisesta voidaan puhua) verrattuna. Suomeksi sanottuna tässä opissa tunteet, asenteet ja reagointitaipumukset ratkaisevat enemmän kuin tietoiset, sanoiksi puettavissa olevat perusteet. Tämän psykologian ymmärtäminen on siis ensiarvoisen tärkeää yritettäessä vaikuttaa nykypäivän ulkomaalais- ja maahanmuuttopolitiikkaan, joiden piirissä monikultturismi on lähes valtionuskonto.

Monikultturismin arvomaailma eroaa räikeästi sekä tavallisen rahvaan, että ei-monikultturistisen yksityisajattelijan arvomaailmasta. Nämä erot vastaavat toisilleen hyvin kaukaisten kulttuurien keskinäisiä eroja. Monikultturismi on tavallaan itsekin vieras kulttuuri länsimaille, tosin aivan erilainen kuin muut, luonnolliset vieraat kulttuurit. Monikultturistit myös kokevat itsensä osin vieraiksi länsimaissa. He osittain samaistuvat toiseuteen, mutta toisaalta tukeutuvat poliittisiin rakenteisiin ja länsimaiseen asenneilmapiiriin, joka mahdollistaa heidän toimintansa. Monikultturistien ja muiden ihmisten väliset kulttuurierot ovat jo kulttuuristen vastakkainasettelujen aiheuttaja itsessään.

Monikultturistien asenteissa on kenen hyvänsä terveellä järjellä ja tunnemaailmalla varustetun kokemusten mukaan (mikäli asiasta on riittävästi kokemusta) jotain sairaalloista, "perverssiä", mutta on vaikea selittää, mitä se on. Monikultturismin kaksinaismoralismi on lähes äärimmilleen vietyä, sen sokeus omille ristiriitaisuuksilleen ja ihannoitujen asiantilojen ja kulttuurien virheille on lähes mielenosoituksellista. Monikultturistien toiminta on ikään kuin suunnattu järkyttämään, ärsyttämään, häiritsemään. Samalla tavalla pseudofeminismi on niin ilmeisen harhaista, että on vaikea uskoa, että pseudofeministit eivät tätä jollain tavalla huomaisi tai jopa tietoisesti edesauttaisi.

Käsittääkseni tämä "perverssiys" on merkittävä, jopa ydinpiirre näissä opeissa. Se ei ole vain ajattelemattomuutta tai vain sinisilmäisyyttä, se on perustavampaa. Ilman tätä "perverssin" elementtiä monikultturismia ei ehkä edes voisi olla. Mitä se "perverssi" sitten on, ja mistä se johtuu?

Teoriani mukaan tavallisen kokijan monikultturismissa näkemä "perverssiys" johtuu pohjimmiltaan opin kannattajien poikkeuksellisista hyvekäsityksistä. Taustalla on humanistien ja lukeneiston suosima ja muodikas ajattelun ja tunteenkäytön pohjavire, jota voisi kutsua "suvaitsevaisuuden hyveeksi". Suvaitseminen, varsinkin vieraisiin kulttuureihin kohdistettuna, on tehty hyveen kaltaiseksi. Ihmiset ovat aina suvainneet monia asioita, ja tätä on arvostettukin, mutta nykyaikainen suvaitsemisen "hyve" kohdistuu varsinkin sellaisiin asioihin, joita ihmiset eivät luonnostaan juuri suvaitsisi. Vastenmielisten asioiden suvaitseminen on vaikeaa, ja ehkä osittain tämä vaikeus on tehnyt siitä niin erehdyttävän hyveenkaltaisen ja saanut sen toimimaan hyveen tavoin. Myös monia perinteisiä hyveitä on vaikea saavuttaa, ja niiden saavuttamisesta kilvoitellaan. Kilvoittelu on hyveiden perinteisen arvostuksen ja aseman eräs avaintekijä.

On vaikea suvaita sellaista, mikä ei ole terveen järjen mukaan hyvää, oikein tai hyödyllistä. Suvaitsevaisuus-hyveen näkökulmasta tämä näyttää siltä, että ihmiset ovat aina "vajavaisia", ja tarvitsevat lisää harjoitusta "hyveen" toteuttamiseksi. Siten on avattu kenttä uudelle kilvoittelulle uuden hyveen parissa. Kilvoittelu on ajan myötä johtanut suvaitsevaisuuden hyveen omaksuneiden ihmisten poliittistenkin näkemysten ajautumiseen entistä kauemmas muiden, tavalliset hyveet omaavien näkemyksistä. Tästä johtuu se, että monikultturistit vaikuttavat kaikkialla lähes "vieraalta kulttuurilta", se johtuu ratkaisevasta erosta arvomaailmassa.

Monelle "suvaitseminen" onkin tärkeää juuri kilvoittelun vuoksi; sillä kun voi osoittaa olevansa parempi ihminen. Alustavasti voisin väittää, että juuri tämän takia monikultturismi on niin "perverssiä", tavallisten asenteiden kanssa räikeän ristiriitainen arvomaailma on tavallaan tarkoituksellista, koska sitä rakentaessa on voitu osoittaa päteminen suvaitsemisessa. Suvaitseminen tässä käsiteltynä hyveenä ei siis ole pelkästään neutraalia sallimista, se on ihannointia. Ilman ihannointia ei voitaisi suvaita edes "neutraalisti" sellaista, mitä on luonnostaan vaikea suvaita, vaan se torjuttaisiin. Ikään kuin suvaitsemis-harjoituksen sivutuotteena opitaan kritiikittömyys ja ihannointi, tunnetaipumus, tehdään siitä tapa, jolla on voimakkaita vaikutuksia monikultturismissa.

Suvaitsemisen hyveen harjoitus ei toki ole vain jonkin sallimista ja ihannointia, vaan se on käänteisesti myös "tavallisuuden", helposti suvaittavissa olevan vastustusta. Se, että jokin asia on helppo suvaita, tekee siitä vähemmän kiinnostavan, jopa vastustettavan. Muistetaan, että suvaitseminen on hyve, sen tarkoitus on päästä korkeammalle. Hyveitä eivät ole tavalliset, itsestäänselvät asiat, vaan niitä täytyy kehittää, ihmistä täytyy jalostaa niiden saavuttamiseksi. Esimerkiksi kyky nauttia ruuasta tai seksistä on ihmisen hengissäsäilymisen kannalta tärkeää. Silti ruuasta tai seksistä nauttiminen on perinteisissä hyvekäsityksissä pikemminkin pahe, ja ylenmääräisistä nautinnoista pidättäytyminen hyve.

Jos jokin asia on "luonnostaan hyvä", ei sitä suvaitsevaisuus-hyveen piirissä arvosteta kovin korkealle, koska sen tavoittelussa ei ole erityistä kilvoiteltavaa. Länsimainen ihminen ja hänen kulttuurinsa on liian välittömästi, helposti ja automaattisen tuntuisesti olemassa vapaamielisine asenteineen, joten näitä ei kovin helpolla "suvaitsevainen" arvosta sellaisenaan. Sen sijaan arvostetaan ei-länsimaista etnistä toiseutta, joka on aina enemmän tai vähemmän haastavaa. Samoin kannatetaan etnisen toiseuden tuomista länteen, vaikka se aiheuttaa haastavia tilanteita. Juuri tämä toiseuden haastavuus on toiseuden "palvonnan" eräs syistä. Monikultturistiset mielipidevaikuttajat eivät ole täysin sinisilmäisiä. Jollain tasolla he tietävät, että monikultturismista aiheutuu vakavia tai ainakin kilvoittelun kannalta riittävän haasteellisia seurauksia, ja tämä osaltaan tekee siitä kiehtovaa. Suvaitsemalla näitä seurauksia ja niiden uhkaa he voivat kilvoitella hyveen toteuttamisessa.

Miksi sitten suvaitsevaisuudella on tämä varjopuoli? Miksi ei riitä, että länsimaalainen ihminen hyväksytään edes neutraalisti, miksi häntä täytyy tämän lisäksi vielä vahingoittaa? Suvaitsevaisuuden hyve syntyi toisen maailmansodan jälkeen, ehkä ennen kaikkea 60-luvulla. Taustalla oli osittain toinen maailmansota, ihmiskunnan suurimpia kärsimyksiä siihen saakka, ja siitä monille jääneet järkyttyneet, pelokkaat ja raivoisat tunteet. Sodan hävinneiden, lähinnä natsien toisia kansoja kohtaan vihamieliset toimet kehittyivät lähes uskonnon paholaiskäsityksiä vastaavaksi vihan kohteeksi. Natsit olivat julistaneet pelastavansa länsimaisen sivilisaation, ihmisen ja rodun. Epäsuorasti mutta hyvin voimakkaasti tästä seurasi, ettei näitä asioita saanut enää puolustaa.

Vuosikymmenten kuluessa alun perin natseihin kohdistettu viha yleistyi ja siirtyi jossain määrin kaiken länsimaisen päälle. Neuvostoliiton ja vasemmistolaisten propaganda hyödynsi tehokkaasti natsien muiston omassa länsimaiden vastaisuudessaan, ja onnistui melko tehokkaasti samaistamaan ylipäätään kaiken länsimaisuuden puolustamisen natseihin. Monille länsimaalaisille jäi natsien muistosta henkinen vamma tai trauma, vakava itsesyytös ja pahimmillaan itseviha, joka usein kohdistuu siihen mitä on omaa; omaan itseen, historiaan, kansaan, kulttuuriin, ulkonäköön; toisinaan myös muiden länsimaalaisten perustaviin puoliin, vaikka ne eivät omia olisikaan. Tämä länsivastaisuus soveltui erityisen hyvin yhteen samoihin aikoihin kehitellyn suvaitsemisen hyveen kanssa sekä tunteellisesti, mielikuvallisesti että aatteellisesti. Vielä on tarkemmin selvitettävä, syntyivätkö länsimaalaisten länsivastaisuus ja suvaitsemisen hyve yhdessä ja toisiaan tukien, ovatko ne loppujen lopuksi sama asia.

Nämä "vastavoimat", läntisyys ja toiseus, ovat siitä lähtien olleet lähes uskonnollisen jumala-saatana- suhteen kaltainen vastakkainasettelu niihin uskoville, esimerkiksi monikultturisteille. Länsimaalaisiin ja näiden puolustajiin liitettyyn "suvaitsemattomuuteen" tai "rasismiin" on alettu kohdistaa samankaltaista hysteeristä, raivokasta vihaa, torjuntaa ja epäinhimillistämistä, kuin entisaikoina paholaisen palvelijoiksi epäiltyihin noitiin tai vääräuskoisiin.

Myös eräs toinen hyve, perinteisempi ja aidompi, vaikuttaa voimakkaasti sekä monikultturismissa, että pseudofeminismissä. Tämä on "sokean uskon" hyve, ja on samankaltainen kuin uskontojen ääriliikkeissä. Se on hyve, jossa aatteellinen oikeaoppisuus täytyy laittaa tosiasiallisuuden edelle, vaikka siitä seuraisi käytännössä huonoja asioita. Tämän hyveen "vaikutuksessa" antiikin kristityt menivät leijonien ruuaksi, koska eivät voineet pettää oikeaa oppiaan. Samaan tapaan pseudofeminismin kannattajat ajavat jopa Euroopan islamistumista, vaikka se käytännössä heikentää naisten asemaa. Samoin monikultturistit kannattavat massamaahanmuuttoa, vaikka se lietsoo vakavia kulttuurillisia yhteenottoja, eikä johda monikulttuuristien ihannetilaan.

Hyveet tai yleisemmin arvot ovat ilmiöinä hyvin eri lajia kuin mielipiteet. Arvoja on lähes mahdotonta perustella, mutta silti ne toimivat usein mielipiteiden perustana, ja ovat siten ratkaisevassa asemassa esimerkiksi kulttuurien maailmankuvassa. Useimmat hyveet kuten kohtuullisuus, uljaus, arvostelukyky ja oikeudenmukaisuus nähdään hyviksi ominaisuuksiksi lähes kulttuurista riippumatta. Perinteiset hyveet ovat lähes kaikkien kansojen ja kulttuurien jakamia, joskin painotus- ja tulkintaeroja on riittävästi aikaansaamaan vakavia konflikteja eri puolilla maailmaa. Nykyinen länsimainen "suvaitsemisen hyve" muistuttaa perinteisiä hyveitä mekanismiltaan, mutta poikkeaa niistä huomattavasti moraaliltaan. Sen moraali on ikään kuin käänteinen, sen toteuttaminen on ristiriidassa monien muiden arvojen kanssa. Siksi se tuntuu niin perverssiltä.

Edellä sanottua ei pidä käsittää siten, että kaikki jonkun monikulttuurisen opinkappaleen toistajat olisivat "suvaitsevaisuus-hyveen" parissa kilvoittelijoita. Monet tällaiset opinkappaleet on yksinkertaisesti omaksuttu mediasta, koulusta tai yleisestä ilmapiiristä. Taustalla on mielipidevaikuttajien, median ja ääriliikkeiden kova monikultturismi, mutta suurin osa monikulttuuriin tavalla tai toisella uskovista ei ehkä ole tämän kirjoituksen tarkoittamia monikultturisteja kieroutuneine arvomaailmoineen. Jos he miettisivät asioita tarkemmin, he havaitsisivat monikultturistiset linjauksensa perustavanlaatuisesti ristiriitaisiksi omien arvojensa kanssa.

3 kommenttia:

  1. Piristävän oivaltavaa tekstiä, jos sen oikein tulkitsin. Itselleni tästä tulee mieleen esimerkkinä ristiriita islamin brutaalin sharia-lain ja naisten alistamisen sekä toisaalta maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta sokeasti ajavien pseudofeministien välillä. Radikaaleissa muodoissa islamin ei voi katsoa ajavan mitään länsimaisista perushyveistä kuten vapautta tai armollisuutta ja sen sisimpään olemukseen kuuluu äärimmäinen suvaitsemattomuus muita kulttuureja ja uskontoja kohtaan. Tämä tekijä, joka tekee islamilaisen kulttuurin ihannoimisesta vaikeaa tuntuu vain lisäävän monikulttuurisuusintoilijoiden himoa uhrata kaikki muut hyveet, jotta vain oltaisiin mahdollisimman suvaitsevaisia. Suvaitsevaisuutta oli myös Iso-Britanniassa ennen toista maailmansotaa, jolloin äärimmäinen pasifismi ja fasismin suvaitseminen mahdollisti Hitlerin suunnitelmat. Monikulttuurisuuden kritisointi on tabu, jonka rikkomisesta saa tehokkaasti mediassa turpaansa, kuten Halla-Ahon tapaus osoittaa.

    VastaaPoista
  2. Terävästi analysoitu, eikä lainkaan vaikeatajuista - kunhan on perehtynyt mokutukseen ja antimokutukseen aiemmin riittävästi ymmärtääkseen mistä on kyse.
    Hyvä!
    Onnea ja menestystä.

    VastaaPoista
  3. Oivaltavaa ja terävää, olen samaa mieltä.

    VastaaPoista

Kirjoitathan asiallisesti.